Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joskus näihin suhtautuu kauhulla, joskus odotuksella. Jälkimmäinen tunnetila lienee silloin kun on kohtuullisen varma omasta osaamisestaan ja taidoistaan. Tietenkin aina on sitä omaa henkilökohtaista epäilystä ja epäilyä tekniikan, osaamisen tai onnistumisen suhteen.
Lienee kuitenkin selvää että aina mennään vaikeampaan suuntaan. Se on varmaa. Mutta mikä sitten on näissä testeissä se ongelma? Ei oikeastaan mikään muu kuin se että omaa kehittymistä on erittäin vaikea havainnoida. Sitä oikeasti tapahtuu ja tällä kohdalla täytyy vain luottaa siihen että muut tekevät arvion ulkopuolelta ilman omaa sisäistä arviointia. Ihmisillä on kummallinen tapa aina väheksyä omia suorituksiaan, varsinkin jos niitä on vähänkään hankalampi mitata tai havainnoida.
Sinänsä vyökoetta pidetään tilaisuutena joka on kerrasta poikki. Eihän se nyt ihan niin mene, kuitenkin vetäjät ovat olleet graduoijan ohella katsomassa harjoituksissa etenemistä ja suorituksia. Parhaimmillaan jopa tuhansia kertoja ennen vyökoetta. Mikä sitten tekee tilaisuudesta erikoisen? Oma odotus ja uskomus siitä että on pakko näyttää ja onnistua. Toki näin tietenkin on, mutta samoja suorituksia on tehty jo aikaisemminkin samojen ihmisten edessä ja arvioinnin alaisena. Eli turha tässä on jännittää. On vain syytä keskittyä omaan suoritukseen, tehdä kaikki parhaalla mahdollisella tavalla ja menestyä tai epäonnistua. Epäonnistuminen ei johdu huonoudesta vaan tässä kohdalla korkeintaan siitä että jokin pieni osa-alue menee pieleen. Se ei tarkoita sitä että ei olisi vyön arvoinen vaan enemmänkin sitä että jokin pieni juttu on jäänyt harjoittelematta. Tai sitten yksinkertaisesti hermot eivät pidä ja suoritus menee siksi pieleen. Taito-osioissa on kyllä huomattavasti vaikeampi suoriutua tuurilla. On vain treenattava etukäteen.
Tärkeintä on muistaa se että jos jokin menee pieleen niin se on vain yksi pieni osa-alue. Ei koko vyökoe. Ja sen pienen osa-alueen voi tietenkin ottaa sitten uusiksi jossakin vaiheessa pienen karanteenijakson jälkeen graduoijalle. Ei siis mikään maailman kaatuminen vaan pikemminkin vain timeout ja lisätreenihuomautus.
Siinähän sitä, ei se maailmaa kaada jos epäonnistuu taito-osioissa tai vyökoe menee pieleen. Se on vain signaali treenata lisää. Ihminen ei ole koskaan varma omasta suoriutumisestaan joten vyökokeen siirtäminen tulevaisuuteen on huono valinta. Jos osaa tekniikat niin sitten vain treenikertoja silleen että pystyy näyttämään osaamisen. Ja vyökokeeseen!
HDGD:n vyökoevaatimukset tuottivat itselleni pienen hämäännyksen, treenasin jo muutaman viikon Keumgesea eli kultaisen kukon seisontaa endurance-testiä varten. Havaitsin sitten että tässä vaiheessa onkin 3 min 30 sek Gimase-seisonnassa. Eli etukäteen jo tammikuuta varten tuli sitten treenailtua. Eihän siinä mitään, parempi etukäteen.
Ja vielä vyökoevaatimukset koottuna. Tässä kohdalla siis vyön väri tarkoittaa sitä väriä millä mennään vyökokeeseen. Oranssin kohdalla ovat sitten ne tekniikat jotka on osattava seuraavaan vyöhön vaatimuksina.
Kirjoittaja on kolmenkympin paremmalla puolella (alle nelikymppisen kuitenkin) oleva perheellinen toimistotyötä tekevä mies joka on uudelleen “harhautunut” kamppailulajeihin. Mielipiteeni ja kommenttini eivät edusta seuran tai muiden harrastajien mielipiteitä vaan ovat puhtaasti omaa itsenäisesti tuottamaani tekstiä ja ajatuksia. Jos koet että tekstissä on sinua loukkaavia elementtejä tai muuten asioita joita et haluaisi lukea blogistani, voit ottaa minuun yhteyttä profiilini kautta. Kiitokset!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti