Nyt tulee sitten Joulutaukoa myös kirjoittelussa. Luulen että keskityn harjoitustaukojen ohella myös lomailuun ja jos nyt ei ihan hirmuisen isoja sisäisiä tarpeita tuottaa tekstiä tule tämä blogi jättäytyy parin kolmen viikon tauolle tekstien suhteen.
Mutta ennen taukoa muistellaan muutamia juttuja kuluneiden kuukausien, hieman yli vuoden aikajaksolla.
Mistä tämä kaikki alkoi? Se käytännössä alkoi siitä että kaksi kaveria on ollut kiinnostuneita tästä lajista. Toinen on harrastanut lajia jo melkein DAN-arvoon asti, toinen taas kiinnostui lajista yhteisten työkavereiden kautta. Pitkään oli aikomusta mennä katsomaan kuvioita ja tutustumaan lajiin, mutta ne pari kertaa kun oli demotilaisuutta kaatui kuumeeseen ja flunssaan. Ei vain kyennyt.
Peruskurssi alkoi syyskuussa 2013... kynnys itselleni osallistua harrastukseen oli valtava. Nyt jälkeenpäin pohdittuna oikein huvittaa kaikki ne ennakkoepäilykset joita silloin kävin pienessä mielessäni läpi. Mielenkiintoisia olettamuksia kaikesta. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa että kaikki ennakko-olettamukset ovat osoittautuneet vääräksi, mikä on pelkästään positiivinen asia. Käytännössä siis yritin vain keksiä syitä miksi en aloittaisi tätä harrastusta tai jatkaisi. Peruskurssin harjoituksiinkin tulin silloin asenteella "katsotaan mitä tämä on, en varmaan kauaa täällä harjoitussalilla vietä aikaa". Kuinka väärässä silloin olinkaan. Aika iso kynnys tuli myös hieman negatiivisista kokemuksista aikaisempien harrastusrupeamien parissa, lähinnä eräänlaisen painopiste- ja näkemyserojen vuoksi. Lisäksi resursointi oli totaalisesti pielessä silloin ja yleensäkin tiettyjen osuuksien arvostukset. Mutta tilannehan on muuttunut jo noista joista koska silloiset henkilöt ovat poistuneet jo näiden harrastusten piiristä aikaa sitten.
Mitä kaikkea olen sitten saanut tämän harrastuksen kautta?
- Olen tutustunut upeisiin ihmisiin. Toinen toistaan hienompia ihmisiä joilla on samanlaisia ajatuksia iästä riippumatta.
- Joukkoon sopeutuminen. Porukassa mukana. Ainakin siltä tuntuu vahvasti. Ilmapiiri on avoin ja hyväksyvä.
- Fyysiset valmiudet ovat kohonneet monella tapaa. Vaikutuksia huomasi ensimmäisen kerran vähän yli vuosi sitten, sen jälkeen suunta on edelleen ollut ylöspäin. Pelkästään positiivista että arjen haasteista selviää aikaisempaa helpommin.
- Seuran tapahtumat ja harjoitukset: Leirejä, leirejä, erikoisharjoituksia, peruskurssia, pikkujouluja... you name it. Paljon kaikkea mukavaa tekemistä. Wisa Fight Tammikuussa 2014 oli kokemus sinänsä, kynttilän sammutusta yleisön edessä valkovöisenä. Junnujen pikkujoulut joulukuussa 2014 oli kanssa hieno kokemus, on aina hienoa ohjata motivoituneita osallistujia.
- Pariisi! EM-kisat pariisissa, matkaseurue aivan loistava! Kiitos matkaseurueelle jos nyt joskus tätä jostain syystä satutte lukemaan :) Ihan loistava kokemus kaikkiaan, vaikka välillä jännitti niin odottaessa että ei meinannut tajuissaan kestää ;)
- EM-kisojen tulokset! Mieletön mitalisaalis. Taso on korkea Suomessa, se on selvä. Treenaamista e kannata muuttaa ihan radikaalisti, koska kuitenkin tuloksena oli merkittävää menestystä. Lisäksi henkilötasolla pärjäsin erittäin hyvin odotuksiini nähden. EM-kisojen suhteen sain myös kokemusta ja eräänlaisen näpäytyksen. Ne lajit joissa kuvittelin pärjääväni varmasti, menivät penkin alle. Ne lajit taas joissa kuvittelin epäonnistuvani menivätkin paremmin kuin osasin odottaa. Toisessa lajissa olin sijalla 5.-7. (Heittoleikkaus).
- EM-kisaharjoitukset. Näissä taito kohosi ja tekniikka hioutui. Jälkikäteen mietittynä harjoittelua olisin itse osaltani muuttanut, mutta tästä nyt näkyy se kisakokemus. On helpompaa harjoitella seuraavan kerran kun alkaa kuitenkin olla kokemusta kisoista. Myös valmentaminen ja preppaaminen on huomattavasti helpompaa.
- Arvostus. Mitä enemmän on seuran ihmisten kanssa tekemisissä niin sitä enemmän arvostaa heitä. Kun tuntee paremmin, sitä paremmin pystyy myös arvostamaan sitä kokemusta, osaamista ja ennen kaikkea asennetta sekä panostusta seuratyöhön.
- Nykyisellään taidan olla statuksella apuohjaaja vielä mutta tavoitehan on päästä ihan ohjaajaksi. Tässä koen että annettavaa on koska ohjauskokemusta löytyy satojen tuntien edestä aikaisemmassa harrastuksen parissa. Kun on riittävästi ohjaajia ei homma käy kenellekään raskaaksi, vaan myös ohjaajat pääsevät kehittymään harjoittelun ja harjoitusten kautta. Myös ohjaajien oma harjoittelu ja kehittyminen on äärimmäisen tärkeää.
- Peruskurssi. Mikä valtava energia ja intensiteetti parhaimmillaan. Mieletön meno ja tahto päästä eteenpäin. Pitäkää tuo asenne, sillä mennään pitkälle ja kauas. Motivoinnista ja motivaatiosta olen kirjoittanut paljon, nyt vain kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä kaikille. Teissä on ainesta paljon, paljon annettavaa ja annatte hyvää energiaa myös muille.
- Mestarit Koreasta, Helsingin harrastajat.... mielestäni oli käsittämätöntä että niin avoimesti suhtauduttiin ainoana alempivöisenä EM-kisaharjoituksiin tulevaan henkilöön. Lisäksi tämän harrastuksen piirissä olevat ylemmät tummat vyöt ovat kaikki henkilöitä joita pystyy lähestymään. Joskus aikoinaan mustia voitä ei voinut kunnolla edes puhutella. Mestari Lee, Euroopan Haidong Gumdo-yhdistyksen (vai liiton) tekninen valmentaja halusi leirin yhteydessä keskustella harrastajien kanssa ja oli aktiivinen itse kontakteissa. Näinhän sen pitäisi olla. Mutta kun on nähnyt aikoinaan muutakin lähestymiskulmaa asiaan, jossa vyöhierarkia on ollut se kesksutelua määräävä tekijä.
- Tunnustus vuoden harrastajana oli varsin yllättävä. Siinä ei oikeastaan osannut sanoa mitään, vaikka mieli olisi tehnyt. Jälkikäteen toivon että olen pystynyt tuomaan esille kiitollisuuteni ja arvostukseni ko. tunnustuksesta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
- Olen kiinnittänyt tietoisesti huomiota tekniikan opiskelussa suoritustapaan. Pyrin siihen että osaan ja tiedän oikean suoritustavan, vaikkakin se saattaisi olla henkilötasolla tehtynä puutteellinen tai epätäydellinen.
- Paljon olen saanut tukea, ohjausta ja opastusta. Mikä oikeastaan tässä nyt on sitten mukavinta niin jollain tavalla on pystynyt myös itse toimimaan seuratyössä jollain tavalla apuna. Toivottavasti hyötyä on ollut enemmän kuin haittaa :) Itse koen että on mukavampi harrastaa kun voi myös itse antaa muille jotain siitä vastineeksi mitä itse saa. Sanotaan nyt vielä se että on valtavan upeaa jos voi olla alemmille tai oman tasoisille avuksi ja tukea seuraavan vyötason vaatimusten opettelussa. Siinä oppii itsekin, ainakin opettamaan. Lisäksi tulee ehdottomasti samalla kerrattua itsekin vaatimuksia ihan pilkkutasolle saakka. Ja pystyy myös seuran pääohjaajan tai valmentajan opettamia asioita viemään eteenpäin.
- Henkistä kasvua on tapahtunut paljon. Fysiikan osalta suoritukset ovat parantuneet, parannetaan lisää. Kärsivällisyyttä, oppimisen terävöitymistä ja liikemuistin paranemista on tapahtunut erittäin paljon. Teknisestikään en ehkä taida olla huonoimmasta päästä enää, vaikkakin kurottavaa ja kirittävää on paljon. Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt rakentamaan pohjaa harrastukselle ja oppimiselle. Koonnut pienistä palasista isompia palasia, pyrkinyt vahvistamaan fysiikkaa niiltä alueilta jotka ovat estäneet tai hidastaneet oppimista ja suorituksia. Toivotaan että se alkaa näkyä.
Sen verran on myös vielä tässä samassa kirjoituksenpuuskassa todettava että tukea harjoitteluun saa myös seuran ylemmiltä vöiltä. Pidetään tämä tällaisena, itse ainakin tuen 100% jos joku tarvitsee tukea harjoittelussa. Tällä siis tarkoitan sitä että tekniikkatukea ja kommenttia saa kyllä samoin muistin virkistystä opetetuista asioista mikäli niille on tarvetta esim. vapaavuoroissa.
Kaiken kaikkiaan upea puolitoista vuotta. Tästä on oikeastaan hyvä jatkaa. Olen edelleen äärimmäisen positiivisesti yllättynyt kaikesta tästä mitä tähän saakka olen kokenut. Paljon olisin menettänyt joka tasolla jos olisin jäänyt pois tästä kuviosta.
Tässä oma positiivinen tilinpäätökseni näin vuoden lopuksi kaikille. Tässä kohdalla voi vain todeta muutaman harrastajan whatsapp-ryhmissä ilmaistuin sanoin "Kiitos että olette olemassa".
Kiitos.
torstai 18. joulukuuta 2014
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Joulutaukoa...
Joulutauko iskee ensi viikoksi. Ja seuraavallakin viikolla ensimmäiset treenit on perjantaina. Puolitoista viikkoa taukoa. Itseasiassa varmaan omalta osalta noin kaksi, koska muutamia sellaisia "pakollisia" menoja tullut sovittua viikonlopuille. Mutta onneksi voi aina itsenäisesti jotain tehdä ja pitää mieltä ja muistia virkeänä.
Tietysti välillä on hyvä hiljentyä ja pitää taukoa, se nyt on kuitenkin fakta että joskus tarvitaan taukoakin. Kuitenkin nyt on syksykaudella tullut sellainen olo että kaipaisi ihan sellaista toistotreeniä, vaikka pelkkää perustekniikkasarjaa puolitoista tuntia. Joku saattaa sanoa tylsäksi mutta todellisuudessa tuollainen antaa ihan mielettömästi, eikä pelkästään lihaskuntoa toistojen kautta.
Lisäksi olisi tarpeen ehkä vetää ihan sellaisia useamman sadan lyönnin peruslyöntisarjoja porukalla. Se kuitenkin on fakta että kroppaa joutuu toisinaan stressaamaan ja prässäämään enemmän kuin perustreeneissä. Syyskausi on ollut hyvin pitkälti tekniikkapainotteista ja se on kanssa kyllä hyvä asia tietenkin. Nyt jos pääsisi hikoilemaan ja treenaamaan perustaa hapoille asti, se tekisi erittäin hyvää :)
Tietysti välillä on hyvä hiljentyä ja pitää taukoa, se nyt on kuitenkin fakta että joskus tarvitaan taukoakin. Kuitenkin nyt on syksykaudella tullut sellainen olo että kaipaisi ihan sellaista toistotreeniä, vaikka pelkkää perustekniikkasarjaa puolitoista tuntia. Joku saattaa sanoa tylsäksi mutta todellisuudessa tuollainen antaa ihan mielettömästi, eikä pelkästään lihaskuntoa toistojen kautta.
Lisäksi olisi tarpeen ehkä vetää ihan sellaisia useamman sadan lyönnin peruslyöntisarjoja porukalla. Se kuitenkin on fakta että kroppaa joutuu toisinaan stressaamaan ja prässäämään enemmän kuin perustreeneissä. Syyskausi on ollut hyvin pitkälti tekniikkapainotteista ja se on kanssa kyllä hyvä asia tietenkin. Nyt jos pääsisi hikoilemaan ja treenaamaan perustaa hapoille asti, se tekisi erittäin hyvää :)
tiistai 16. joulukuuta 2014
Motivaation säilyminen
Mistäs se motivaatio tulee?
Yksi ehkä keskeisimmistä tekijöistä on oma kehittyminen ja oman kehittymisen havainnointi. Toinen merkittävä tekijä on sitten hyvä harrastusympäristö jossa voi olla avoimesti oma itsensä. Seurakaverit ovat samalla aaltopituudella ja oleminen on helppoa. On saman henkistä harrastajaa ympärillä.
Yksi sellainen erittäin suuri tekijä on harrastuskavereiden lisäksi vetäjä. Vetäjän esimerkki ja asenne harjoitusten vedossa merkitsee erittäin paljon. Hyvin vedetyt eheät kokonaisuudet tuottavat lisää motivaatiota. Jos vetäjällä on huono päivä tai tekeminen on jollain tavalla alisuorittamista syystä tai toisesta se heijastuu välittömästi omaan motivaatioon.
Nyt kun ollaan vetäjissä ja motivaatiossa päästään tästä aika mukavasti seuraavaan asiaan kiinni. Yksi vaikeimmista paikoista vetäjälle on se jos harjoituksiin tulee vain muutama ihminen. Miten pitää motivaatiota yllä ja saada tulijoille hyvä fiilis harjoituksista? Siinä on oikeasti tekemistä. Tärkeintä on se että pyritään ottamaan huomioon tulijat ja antamaan jotain sellaista joka henkilötasolla vie eteenpäin. Tämä siis käytännössä siitä syystä että harvoin on mahdollisuuksia henkilötason ohjaukseen ryhmäohjauksen sijaan. Silloin kannattaa keskittyä aikaisempaan suunnitelmaan ihan täysin vaan pyrkiä mukautumaan tilanteeseen. Vetäjä tietysti on haasteellisessa asemassa mikäli vetokokemusta ei hirmuisesti ole syntynyt koska kokemus tuo myös varmuutta.
Miten vetäjä pystyy säilyttämään sitten oman motivaation? Täytyy vain lähteä siitä että jokainen harjoituksiin tullut on tärkeä ja harjoitukset vievät lajia eteenpäin. Sehän se käytännössä on tavoitteena. Tietysti hyvä suunnittelu saattaa valua osittain turhaan jos joudutaan tilanteeseen missä ohjelma menee kokonaan uusiksi. Motivaatiota täytyy sitten rakentaa jopa sieltä että muutemaan ohjelmaa siihen suuntaan missä ohjaaja itsekin pääsee tekemään täyden ohjauksen sijaan. Mutta silti haastavaa se on.
Ehkä tärkein asia ohjaajalle mitä ikinä voisi ohjeistaa on se että ohjaaminen edellyttää motivaatiota. Motivaation puuttuminen näkyy helposti ja johtaa käytännössä siihen että treenit alkavat maistua puulta sekä ohjaajalle että harrastajille. Motivoituneet, energiset ja aktiiviset ohjaajat jotka ovat valmiita myös itse muuttumaan sekä astumaan omista tutuista kuvioistaan välillä ulos tuottavat positiivista virettä harjoituksiin. Aina ei tarvitse olla mitään extraa tai erikoista, riittää että tekee asiat eritavalla. Ja ei tarvitse tehdä edes täysin eri tavalla vaan riittää pienikin extrajuttu tai kuvio normaaliin vetämiseen, tekniikkaan, vetotapaan tai ohjelmaan verrattuna. Mikä se extrajuttu on, niin siitä tulee juuri se rikkaus. Se on eri asioita eri ihmisille.
Yksi ehkä keskeisimmistä tekijöistä on oma kehittyminen ja oman kehittymisen havainnointi. Toinen merkittävä tekijä on sitten hyvä harrastusympäristö jossa voi olla avoimesti oma itsensä. Seurakaverit ovat samalla aaltopituudella ja oleminen on helppoa. On saman henkistä harrastajaa ympärillä.
Yksi sellainen erittäin suuri tekijä on harrastuskavereiden lisäksi vetäjä. Vetäjän esimerkki ja asenne harjoitusten vedossa merkitsee erittäin paljon. Hyvin vedetyt eheät kokonaisuudet tuottavat lisää motivaatiota. Jos vetäjällä on huono päivä tai tekeminen on jollain tavalla alisuorittamista syystä tai toisesta se heijastuu välittömästi omaan motivaatioon.
Nyt kun ollaan vetäjissä ja motivaatiossa päästään tästä aika mukavasti seuraavaan asiaan kiinni. Yksi vaikeimmista paikoista vetäjälle on se jos harjoituksiin tulee vain muutama ihminen. Miten pitää motivaatiota yllä ja saada tulijoille hyvä fiilis harjoituksista? Siinä on oikeasti tekemistä. Tärkeintä on se että pyritään ottamaan huomioon tulijat ja antamaan jotain sellaista joka henkilötasolla vie eteenpäin. Tämä siis käytännössä siitä syystä että harvoin on mahdollisuuksia henkilötason ohjaukseen ryhmäohjauksen sijaan. Silloin kannattaa keskittyä aikaisempaan suunnitelmaan ihan täysin vaan pyrkiä mukautumaan tilanteeseen. Vetäjä tietysti on haasteellisessa asemassa mikäli vetokokemusta ei hirmuisesti ole syntynyt koska kokemus tuo myös varmuutta.
Miten vetäjä pystyy säilyttämään sitten oman motivaation? Täytyy vain lähteä siitä että jokainen harjoituksiin tullut on tärkeä ja harjoitukset vievät lajia eteenpäin. Sehän se käytännössä on tavoitteena. Tietysti hyvä suunnittelu saattaa valua osittain turhaan jos joudutaan tilanteeseen missä ohjelma menee kokonaan uusiksi. Motivaatiota täytyy sitten rakentaa jopa sieltä että muutemaan ohjelmaa siihen suuntaan missä ohjaaja itsekin pääsee tekemään täyden ohjauksen sijaan. Mutta silti haastavaa se on.
Ehkä tärkein asia ohjaajalle mitä ikinä voisi ohjeistaa on se että ohjaaminen edellyttää motivaatiota. Motivaation puuttuminen näkyy helposti ja johtaa käytännössä siihen että treenit alkavat maistua puulta sekä ohjaajalle että harrastajille. Motivoituneet, energiset ja aktiiviset ohjaajat jotka ovat valmiita myös itse muuttumaan sekä astumaan omista tutuista kuvioistaan välillä ulos tuottavat positiivista virettä harjoituksiin. Aina ei tarvitse olla mitään extraa tai erikoista, riittää että tekee asiat eritavalla. Ja ei tarvitse tehdä edes täysin eri tavalla vaan riittää pienikin extrajuttu tai kuvio normaaliin vetämiseen, tekniikkaan, vetotapaan tai ohjelmaan verrattuna. Mikä se extrajuttu on, niin siitä tulee juuri se rikkaus. Se on eri asioita eri ihmisille.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Out of box
Out of box. Laatikon ulkopuolelle tai ulkopuolelta. Mikäs se laatikko onkaan? Laatikko on käytännössä omien ajatusten tai asenteen aiheuttama keinotekoinen raja.
Tässä blogissa olen kierrellyt tätä samaa asiaa ja aihepiiriä todella paljon. Siis oikeasti: todella todella paljon. Siksi tämä onkin varsin merkittävä asia. Se on kuitenkin pinnalla eri muodoissa kaikkialla. Miksi sitten laatikosta tai rajoista eroon pääseminen on tärkeää? No, sanotaan nyt niin että ei se välttämättä kaikissa tapauksissa olekaan, vaan enemmänkin ainoastaan silloin kun rajoista tulee rajoitteet kehittymiselle.
No jotta nyt ei mene taas liian filosofiseksi niin kerrotaan millaisen rajan itse tunnistin hetki sitten. Rajat ja rajoitteet voi olla pehmeitä tai vahvoja. Pehmeä on sellainen joka vain on jossain taustalla ohjaten toimintaasi. Kova on sellainen joka on sinun järkähtämätön mielipide tai ajatus jostain mitä et halua tiedostamatta tai tietoisesti muutettavan. Se siis voi olla rajoite vaikka olisit asettanutkin positiivisen tai negatiivisen päämäärän. Puhutaan jossain vaiheessa tarkemmin positiivisesta ja negatiivisesta päämäärästä, mutta ei nyt.
Rajoitusten ja rajojen osalta on tärkeää siis tunnistaa ne. Miksi? Siksi että ainoastaan tunnistamalla niitä riittävällä ymmärryksellä voit pystyä vaikuttamaan niihin. Itse tunnistin jokunen hetki sitten yhden rajoitteen. Olin sitoutunut nykyiseen lajiin "liikaa" ja muiden lajien harrastaminen tuntui väärältä. Todellisuudessa kamppailija on henkilö joka kokeilee omaa osaamistaan eri lajeissa, opettelee eri tekniikkaa ja valitsee niistä niitä mitä haluaa tehdä ja viedä käytäntöön, puhuttiin sitten harjoitteista, tekniikasta, kamppailulajista, osaamisesta.... mistä tahansa. Puriteetti tai puritismi ("lajipuhtaudessa pysyminen", ainoastaan yhden lajin harrastaminen) on myös eräänlainen rajoite. Samoin liika rakkaus johonkin tiettyyn lajiin muodostuu rajoitteeksi siinä vaiheessa jos se estää tutustumisen muihin lajeihin.
No, itse otin hypyn laatikon ulkopuolelle ja päätin kokeilla Tai Chitä. Laji oli varsin mielenkiintoinen ja sykähdyttävää oli havaita tiettyjä yhtymäkohtia lajeihin joita on tähän saakka harrastanut. Samoin tietyt toistuvat liikkeet olivat varsin tuttuja. Lajin luonne oli vain hieman erilainen, hidastempoinen ja pikkutarkka. En sano etteikö pikkutarkkuutta ole jokaisessa lajissa mutta mielestäni on päivänselvää että kenenkään ei kannata edes kuvitella opettelevansa Tai Chitä Youtube-videoilla. Edes silloin vaikka olisikin pohjaa jo olemassa. Todellisuudessa videoiden käyttö lajissa on mahdollista ainoastaan "muistin tukena" jo opittujen asioiden kertaamisessa. Silloinkin on tärkeää että ohjaaja on tukena harjoittelussa.
Laatikon ulkopuolelle hyppääminen tarkoitti tässä kohdalla uuden lajin kokeilua. Hienosta lajista on kyse ja varmasti sitäkin kautta on nähtävissä etua mikäli harjoittelua molempien lajien osalta jatkaa. Tai Chi kiinnostaa erityisesti rentouden ja pehmeyden vuoksi, se on täydellinen vastapaino tai vastinpari toiselle harrastamalleni lajille. Ja kolmantena on nyt ollut mielessä sitten helmikuussa aloittaa eräs korealainen potkulaji....
Tässä blogissa olen kierrellyt tätä samaa asiaa ja aihepiiriä todella paljon. Siis oikeasti: todella todella paljon. Siksi tämä onkin varsin merkittävä asia. Se on kuitenkin pinnalla eri muodoissa kaikkialla. Miksi sitten laatikosta tai rajoista eroon pääseminen on tärkeää? No, sanotaan nyt niin että ei se välttämättä kaikissa tapauksissa olekaan, vaan enemmänkin ainoastaan silloin kun rajoista tulee rajoitteet kehittymiselle.
No jotta nyt ei mene taas liian filosofiseksi niin kerrotaan millaisen rajan itse tunnistin hetki sitten. Rajat ja rajoitteet voi olla pehmeitä tai vahvoja. Pehmeä on sellainen joka vain on jossain taustalla ohjaten toimintaasi. Kova on sellainen joka on sinun järkähtämätön mielipide tai ajatus jostain mitä et halua tiedostamatta tai tietoisesti muutettavan. Se siis voi olla rajoite vaikka olisit asettanutkin positiivisen tai negatiivisen päämäärän. Puhutaan jossain vaiheessa tarkemmin positiivisesta ja negatiivisesta päämäärästä, mutta ei nyt.
Rajoitusten ja rajojen osalta on tärkeää siis tunnistaa ne. Miksi? Siksi että ainoastaan tunnistamalla niitä riittävällä ymmärryksellä voit pystyä vaikuttamaan niihin. Itse tunnistin jokunen hetki sitten yhden rajoitteen. Olin sitoutunut nykyiseen lajiin "liikaa" ja muiden lajien harrastaminen tuntui väärältä. Todellisuudessa kamppailija on henkilö joka kokeilee omaa osaamistaan eri lajeissa, opettelee eri tekniikkaa ja valitsee niistä niitä mitä haluaa tehdä ja viedä käytäntöön, puhuttiin sitten harjoitteista, tekniikasta, kamppailulajista, osaamisesta.... mistä tahansa. Puriteetti tai puritismi ("lajipuhtaudessa pysyminen", ainoastaan yhden lajin harrastaminen) on myös eräänlainen rajoite. Samoin liika rakkaus johonkin tiettyyn lajiin muodostuu rajoitteeksi siinä vaiheessa jos se estää tutustumisen muihin lajeihin.
No, itse otin hypyn laatikon ulkopuolelle ja päätin kokeilla Tai Chitä. Laji oli varsin mielenkiintoinen ja sykähdyttävää oli havaita tiettyjä yhtymäkohtia lajeihin joita on tähän saakka harrastanut. Samoin tietyt toistuvat liikkeet olivat varsin tuttuja. Lajin luonne oli vain hieman erilainen, hidastempoinen ja pikkutarkka. En sano etteikö pikkutarkkuutta ole jokaisessa lajissa mutta mielestäni on päivänselvää että kenenkään ei kannata edes kuvitella opettelevansa Tai Chitä Youtube-videoilla. Edes silloin vaikka olisikin pohjaa jo olemassa. Todellisuudessa videoiden käyttö lajissa on mahdollista ainoastaan "muistin tukena" jo opittujen asioiden kertaamisessa. Silloinkin on tärkeää että ohjaaja on tukena harjoittelussa.
Laatikon ulkopuolelle hyppääminen tarkoitti tässä kohdalla uuden lajin kokeilua. Hienosta lajista on kyse ja varmasti sitäkin kautta on nähtävissä etua mikäli harjoittelua molempien lajien osalta jatkaa. Tai Chi kiinnostaa erityisesti rentouden ja pehmeyden vuoksi, se on täydellinen vastapaino tai vastinpari toiselle harrastamalleni lajille. Ja kolmantena on nyt ollut mielessä sitten helmikuussa aloittaa eräs korealainen potkulaji....
torstai 11. joulukuuta 2014
Pitkä on matka ja kivinen tie
Joku viisas on joskus sanonut että määränpää ei ole tärkeä vaan se reitti sinne. Tästä on olemassa myös muutamia variaatioita joilla kaikilla on kuitenkin sama viesti: rauhoitu, ymmärrä ja tiedosta mitä olet tekemässä ilman että syöksyt kohti päämäärää tai vielä pahempana vaihtoehtona ajatuksettomasti kohti jotain.
Tämä ajatus liittyy itseasiassa olennaisena osana kamppailulajeihin. Käsittelen tätä käytännössä nyt sitä kautta että tiiviissä treenaamisessa tulee helposti sokeaksi. Ja yleensäkin harrastuksen aikana, treenaa sitten tiiviisti tai ei. Jokainen treenauskerta nostaa omaa taitotasoasi jollain tavalla. Eikä sitä kehittymistä tapahtu pelkästään harjoituksissa vaan muuallakin. Tästä voisi oikeastaan jossain vaiheessa kirjoittaa lisääkin, mutta tällä kohdalla jätän tämän tähän treenien ulkopuolisen tiedostetun ja tiedostamattoman harjoittelun osalta.
Niin, siis sokeaksiko? Kyllä, sokeaksi. Sokeaksi omalle kehittymiselle ja edistymiselle. Oma käsitys taitotasosta ja suoriutumisesta lukittuu helposti kun ei pysty seuraamaan omaa tekemistä tai suorittamista ulkoa päin. Lisäksi usein mittaristo ja mittarit ovat sellaisia jotka pohjautuvat enemmänkin tunteeseen kuin oikeasti faktoihin joita voisi jotenkin arvioida ulkopuolelta. Palautetta saattaa olla vaikea antaa tai jopa ottaa vastaan. Tapahtuu nk. lukittuminen omissa ajatuksissa tietylle tasolle ja ymmärrys siitä että oikeasti on eteenpäin menty ja lujaa jää muodostumatta. Paras keinohan tässä on jälleen kerran hyödyntää seurakavereiden palautetta. Mutta jos ei usko kanssaharrastajiin niin sitten kannattaa ottaa ihan ne vanhat harjoitusvideot käyttöön ja verrata vaikka puolen vuoden tai jopa kolmen kuukauden välein kuvattuja liikesarjapätkiä. Niistä ei kukaan voi millään tavalla sanoa etteikö kehittymistä olisi oikeasti tapahtunut jos analysoi pätkiä riittävän tarkkaan.
Kyseessä on siis taas jonkinlainen ihmismielen itsetuntoon kohdistuva "negatiivisen" ajattelun kautta muodostuva lukko. Se lukko kannattaa rikkoa avoimella keskustelulla, aidolla ja vilpittömällä palautteella sekä toisten arvostamisella ja ennen kaikkea kertomalla arvostuksesta. Taitoahan sekin vaatii, tämä on siis eräänlaista henkistä judoa oman mielen kanssa.
Unohdetaan siis ajatukset omasta huonoudesta ja mennään siihen että oikeasti jokainen kehittyy jokaisessa harjoituksessa. Lisäksi otetaan palautteita vastaan vilpittömästi, annetaan palautetta rehellisesti ja uskotaan palautteen antajan vilpittömyyteen. Otetaan henkinen niskalenkki niistä omista ajatuksista jotka saattavat kovasti johdattaa harhaan motivaation heikentämisen merkeissä.
Vähän menee teksti hieman henkiseksi ja henkiseen puoleen tällä kertaa, mutta fyysisen valmennuksen osalta myös asenne, ajatukset ja mielipiteet vaikuttavat erittäin paljon kehittymiseen sekä motivaatioon. Usein lajien lopetus saattaa johtua ihan turhista syistä ja vääristä käsityksistä (pl. fyysiset loukkaantumiset) oman etenemisen ja tason suhteen. Sitä vain suomalaisena suhtautuu asioihin välillä liian pessimistisesti ja se osaltaan johtaa motivaation laskuun.
Kannattaa siis hakea ja hakeutua ulkopuolisen arvioinnin piiriin, esim tasokokeiden, harjoitusvyökokeiden, videokameran ja videoiden tai vyökokeiden merkeissä. Ei sitä omaa etenemistä muuten pysty mitenkään mittaamaan. Seurojen ohjaajat, apuohjaajat sekä ylemmät vyöt ovat päävalmentajan ohella kullanarvoisia arvioinnissa, heiltä saa varmasti vinkkejä siitä miten parantaa tekniikkaa ja mihin keskittyä. Kunhan vaan rohkeasti uskaltaa kysyä.
Jokaisella on oikeus harrastaa ja sama oikeus kehittymiseen. Mahdollisuuksia on paljon, kunhan vaan pitää niistä itse kiinni ja "vaatii oikeuksiaan" positiivisessa mielessä.
Tämä ajatus liittyy itseasiassa olennaisena osana kamppailulajeihin. Käsittelen tätä käytännössä nyt sitä kautta että tiiviissä treenaamisessa tulee helposti sokeaksi. Ja yleensäkin harrastuksen aikana, treenaa sitten tiiviisti tai ei. Jokainen treenauskerta nostaa omaa taitotasoasi jollain tavalla. Eikä sitä kehittymistä tapahtu pelkästään harjoituksissa vaan muuallakin. Tästä voisi oikeastaan jossain vaiheessa kirjoittaa lisääkin, mutta tällä kohdalla jätän tämän tähän treenien ulkopuolisen tiedostetun ja tiedostamattoman harjoittelun osalta.
Niin, siis sokeaksiko? Kyllä, sokeaksi. Sokeaksi omalle kehittymiselle ja edistymiselle. Oma käsitys taitotasosta ja suoriutumisesta lukittuu helposti kun ei pysty seuraamaan omaa tekemistä tai suorittamista ulkoa päin. Lisäksi usein mittaristo ja mittarit ovat sellaisia jotka pohjautuvat enemmänkin tunteeseen kuin oikeasti faktoihin joita voisi jotenkin arvioida ulkopuolelta. Palautetta saattaa olla vaikea antaa tai jopa ottaa vastaan. Tapahtuu nk. lukittuminen omissa ajatuksissa tietylle tasolle ja ymmärrys siitä että oikeasti on eteenpäin menty ja lujaa jää muodostumatta. Paras keinohan tässä on jälleen kerran hyödyntää seurakavereiden palautetta. Mutta jos ei usko kanssaharrastajiin niin sitten kannattaa ottaa ihan ne vanhat harjoitusvideot käyttöön ja verrata vaikka puolen vuoden tai jopa kolmen kuukauden välein kuvattuja liikesarjapätkiä. Niistä ei kukaan voi millään tavalla sanoa etteikö kehittymistä olisi oikeasti tapahtunut jos analysoi pätkiä riittävän tarkkaan.
Kyseessä on siis taas jonkinlainen ihmismielen itsetuntoon kohdistuva "negatiivisen" ajattelun kautta muodostuva lukko. Se lukko kannattaa rikkoa avoimella keskustelulla, aidolla ja vilpittömällä palautteella sekä toisten arvostamisella ja ennen kaikkea kertomalla arvostuksesta. Taitoahan sekin vaatii, tämä on siis eräänlaista henkistä judoa oman mielen kanssa.
Unohdetaan siis ajatukset omasta huonoudesta ja mennään siihen että oikeasti jokainen kehittyy jokaisessa harjoituksessa. Lisäksi otetaan palautteita vastaan vilpittömästi, annetaan palautetta rehellisesti ja uskotaan palautteen antajan vilpittömyyteen. Otetaan henkinen niskalenkki niistä omista ajatuksista jotka saattavat kovasti johdattaa harhaan motivaation heikentämisen merkeissä.
Vähän menee teksti hieman henkiseksi ja henkiseen puoleen tällä kertaa, mutta fyysisen valmennuksen osalta myös asenne, ajatukset ja mielipiteet vaikuttavat erittäin paljon kehittymiseen sekä motivaatioon. Usein lajien lopetus saattaa johtua ihan turhista syistä ja vääristä käsityksistä (pl. fyysiset loukkaantumiset) oman etenemisen ja tason suhteen. Sitä vain suomalaisena suhtautuu asioihin välillä liian pessimistisesti ja se osaltaan johtaa motivaation laskuun.
Kannattaa siis hakea ja hakeutua ulkopuolisen arvioinnin piiriin, esim tasokokeiden, harjoitusvyökokeiden, videokameran ja videoiden tai vyökokeiden merkeissä. Ei sitä omaa etenemistä muuten pysty mitenkään mittaamaan. Seurojen ohjaajat, apuohjaajat sekä ylemmät vyöt ovat päävalmentajan ohella kullanarvoisia arvioinnissa, heiltä saa varmasti vinkkejä siitä miten parantaa tekniikkaa ja mihin keskittyä. Kunhan vaan rohkeasti uskaltaa kysyä.
Jokaisella on oikeus harrastaa ja sama oikeus kehittymiseen. Mahdollisuuksia on paljon, kunhan vaan pitää niistä itse kiinni ja "vaatii oikeuksiaan" positiivisessa mielessä.
maanantai 8. joulukuuta 2014
Aseeton ja aseellinen kamppailu
Useastikin olen pohtinut sitä että mikä erottaa aseellisen ja aseettoman kamppailun periaatetasolla. Näkyvin ero tietenkin on se että toisessa käytetään jonkinlaista asetta ja toisessa ainoastaan omaa kehoa.
Lähdetään nyt ensiksi liikkeelle siitä että kuitenkin kyseessä on itsepuolustus maksimissaan. Tosin harrastusmielessähän sitä pystyy kamppailemaankin harrastajakavereita vastaan, mutta ei mennä siihen. Eli siis itsepuolustusnäkökulma. Miten aseellinen kamppailu eroaa aseettomasta? Mikäli oikeasti joutuisi tilanteeseen missä kaikki muut keinot on käytetty ja mahdollisuuksia muuhun ei ole kuin tiukkaan vastarintaan voisi helposti kuvitella että aseeton kamppailu on vahvemmalla pohjalla ja tuottaisi paremman tuloksen. Välttämättähän näin ei ole, se riippuu enemmänkin siitä miten olet harrastanut ja omaksunut tekniikkaa. Löysin verkosta mielenkiintoisen kirjoituksen, jonka linkitän seuraavaksi. Kannattaa lukea erityisesti lopusta kappale "Is there a self defence value?"
http://haidonggumdo.stormpages.com/curriculum.html
Pääpointtina kuitenkin se että vaikka aseellisessa kamppailussa harjoitellaan aseen (miekan) käyttöä, kannattaa soveltaa tekniikkaa myös ilman asetta. Ainahan ase ei ole matkassa ja tilanne jossa taitoja saattaisi tarvita voi tulla hieman yllätyksenä. Kannattaa pohtia ja soveltaa tekniikkaa jo ihan perustekniikasta lähtien, sieltä löytyy varsin yllättäviä soveltamiskohteita aseettomaan kamppailuun.
No, unohdetaanpa nyt sitten kokonaan kamppailu tai itsepuolustus. Miten Haidong Gumdo eroaa esimerkiksi Karatesta, Judosta tai Taekwondosta. Päällimmäisin ero on tietenkin lajien ominaispiirteet (judossa heitot, lukot...), Karatessa tekniikka kuten lyönnit ja potkut ja Taekwondossa potkut pääosassa mutta myös lyönnit. Näiden kautta on helppo ymmärtää se että harrastaminen perustuu oman kehon hyödyntämiseen ilman "lisäosia". Tällöin myös tekniikka on varmasti helpompaa, ihmiskropan osat kun liikkuvat pääsääntöisesti samalla tavalla ja esimerkiksi peruslyönti kulkee varmasti jo muutaman sadan toiston jälkeen varsin pienellä toleranssilla samaa rataa. Toki treeneissä kehittyvät ominaisuudet (voima, nopeus, notkeus) muuttaa liikeratoja mutta se nyt menee yleensä optimaalisempaan suuntaan tehon, voiman ja nopeuden osalta.
Entä miekkailu? Miksi tuntuu siltä että jankataan samaa tekniikkaa kuukausia? Se johtuu käytännössä siitä että otat käteesi aseen. Miekan: materiaaliltaan puuta, polypropyleeniä, bambua, alumiinivalua tai terästä olevan. Ensimmäinen asia on ote. Sen voi tehdä todella monella eri tavalla, mutta vain yksi tapa on oikea. Lisäksi ote vaikuttaa lyöntiin. Kehon käyttäminen lyönnissä: lantion käyttö, käsien kulmat, kropan kulmat... kaikki vaikuttaa lyönnin puhtauteen, oikeaan leikkauskulmaan ja tekniikan laatuun. Harjoiteltavaa on todella paljon, kun muistaa että oikeasti lyönnissä miekan on oltava aina terä sataprosenttisesti 90 asteen kulmassa tulevaan iskuun tai leikattavaan kohteeseen nähden. Lisäksi lyöntilinjat ovat aina ja poikkeuksetta suoria. Miekkaa ei poikkeuteta matkalla koska leikkauksen aikana suunta- tai asentomuutos tuhoaa lyönnin ja lopputulosta ei saavuteta (bambu ei katkea, kohde rikkoutuu, miekka jää kiinni...). Lisäksi lyönneissä on äärimmäisen tärkeää saada leikkausefekti. Miekka ei katkaise pelkällä lyönnillä, vaan lyönnissä on oltava maksimaalisen tehon ja vaikutuksen saavuttamiseksi mukana myös leikkaava liike. Ehdottomasti näin.
Lajina aseen käyttö on siis haastavaa. Silti suosittelen rohkeasti kaikkia kokeilemaan ja harrastamaan vaikkakin ihan välttämättä ei uskoisikaan että laji sopii kaiken tasoisille. Tärkeintähän lajissa tietenkin on se että treenataan edellä mainittuja asioita välillä jopa pikkutarkkuuteen asti. Mutta sitten edetään myös vauhdikkaammin välillä.
Haidong Gumdo ei ole poikkeus mihinkään kamppailulajiin verrattuna. Oppimista on paljon, pohjia täytyy saada kuntoon ja tekniikkaa toistetaan jatkuvasti satoja toistoja jotta keho ja lihaksisto tottuu, liikeradat optimoituvat ja tekniikka tehostuu. Sama kaikissa lajeissa, toistoilla tekniikka kehittyy. Sinänsä Haidong Gumdo pitää sisällään paljon extraa ja mielenkiintoista harjoitetta. Focusharjoitteet, puolustus- ja hyökkäyssarjat, virallinen sparraussarja, energian kokoamisharjoitteet sekä ennen kaikkea vaihtelevat ja monipuolistuvat kamppailuharjoitteet parikamppailussa pitävät mielenkiintoa yllä. Lajin luonne on ehkä hivenen enemmän eteenpäin vievä kuin muissa kamppailulajeissa joista itsellä on kokemusta. Eteenpäin vievällä tarkoitan sitä että peruskurssin jälkeen alkaa tippua aina uutta, mielenkiintoista ja hauskaa mikäli vain malttaa käydä kaikki mahdolliset harjoitukset.
Alussa kynnys oli kovakin: Ensimmäiset yleisryhmän treenit olivat tuskaa kun piti vain yrittää pysyä mukana vaikka mitään hajua ei ollut siitä mitä tehdään. Nykyisellään ehkä omaksumiskyky on vähän kasvanut, pohja antaa varmuutta ja ihan kaikkeen ei tarvitse keskittyä uutta tekniikkaa opeteltaessa (siis kun osaa jo esim. siihen liikesarjaan kuuluvat iskut ja torjunnat, ne on helpompi yhdistää. Ei tarvitse opetella liikettä vaan yhdistää ne ketjuksi). Se mahdollistaa keskittymisen kokonaan juuri siihen opetettavaan asiaan. Isommista palasista on vain helpompi rakentaa eteenpäin.
Ja ehkä se tärkein: Kannattaa harrastaa monipuolisesti. Mitä se tarkoittaa? Liikuntaa muuallakin, lisäksi jos on aikaisempaa pohjaa potku & lyöntilajeista niin niiden mukaan tuominen sovellettuun tekniikkaan on enemmän kuin hyvä asia.
Eteenpäin, Haidong!
Lähdetään nyt ensiksi liikkeelle siitä että kuitenkin kyseessä on itsepuolustus maksimissaan. Tosin harrastusmielessähän sitä pystyy kamppailemaankin harrastajakavereita vastaan, mutta ei mennä siihen. Eli siis itsepuolustusnäkökulma. Miten aseellinen kamppailu eroaa aseettomasta? Mikäli oikeasti joutuisi tilanteeseen missä kaikki muut keinot on käytetty ja mahdollisuuksia muuhun ei ole kuin tiukkaan vastarintaan voisi helposti kuvitella että aseeton kamppailu on vahvemmalla pohjalla ja tuottaisi paremman tuloksen. Välttämättähän näin ei ole, se riippuu enemmänkin siitä miten olet harrastanut ja omaksunut tekniikkaa. Löysin verkosta mielenkiintoisen kirjoituksen, jonka linkitän seuraavaksi. Kannattaa lukea erityisesti lopusta kappale "Is there a self defence value?"
http://haidonggumdo.stormpages.com/curriculum.html
Pääpointtina kuitenkin se että vaikka aseellisessa kamppailussa harjoitellaan aseen (miekan) käyttöä, kannattaa soveltaa tekniikkaa myös ilman asetta. Ainahan ase ei ole matkassa ja tilanne jossa taitoja saattaisi tarvita voi tulla hieman yllätyksenä. Kannattaa pohtia ja soveltaa tekniikkaa jo ihan perustekniikasta lähtien, sieltä löytyy varsin yllättäviä soveltamiskohteita aseettomaan kamppailuun.
No, unohdetaanpa nyt sitten kokonaan kamppailu tai itsepuolustus. Miten Haidong Gumdo eroaa esimerkiksi Karatesta, Judosta tai Taekwondosta. Päällimmäisin ero on tietenkin lajien ominaispiirteet (judossa heitot, lukot...), Karatessa tekniikka kuten lyönnit ja potkut ja Taekwondossa potkut pääosassa mutta myös lyönnit. Näiden kautta on helppo ymmärtää se että harrastaminen perustuu oman kehon hyödyntämiseen ilman "lisäosia". Tällöin myös tekniikka on varmasti helpompaa, ihmiskropan osat kun liikkuvat pääsääntöisesti samalla tavalla ja esimerkiksi peruslyönti kulkee varmasti jo muutaman sadan toiston jälkeen varsin pienellä toleranssilla samaa rataa. Toki treeneissä kehittyvät ominaisuudet (voima, nopeus, notkeus) muuttaa liikeratoja mutta se nyt menee yleensä optimaalisempaan suuntaan tehon, voiman ja nopeuden osalta.
Entä miekkailu? Miksi tuntuu siltä että jankataan samaa tekniikkaa kuukausia? Se johtuu käytännössä siitä että otat käteesi aseen. Miekan: materiaaliltaan puuta, polypropyleeniä, bambua, alumiinivalua tai terästä olevan. Ensimmäinen asia on ote. Sen voi tehdä todella monella eri tavalla, mutta vain yksi tapa on oikea. Lisäksi ote vaikuttaa lyöntiin. Kehon käyttäminen lyönnissä: lantion käyttö, käsien kulmat, kropan kulmat... kaikki vaikuttaa lyönnin puhtauteen, oikeaan leikkauskulmaan ja tekniikan laatuun. Harjoiteltavaa on todella paljon, kun muistaa että oikeasti lyönnissä miekan on oltava aina terä sataprosenttisesti 90 asteen kulmassa tulevaan iskuun tai leikattavaan kohteeseen nähden. Lisäksi lyöntilinjat ovat aina ja poikkeuksetta suoria. Miekkaa ei poikkeuteta matkalla koska leikkauksen aikana suunta- tai asentomuutos tuhoaa lyönnin ja lopputulosta ei saavuteta (bambu ei katkea, kohde rikkoutuu, miekka jää kiinni...). Lisäksi lyönneissä on äärimmäisen tärkeää saada leikkausefekti. Miekka ei katkaise pelkällä lyönnillä, vaan lyönnissä on oltava maksimaalisen tehon ja vaikutuksen saavuttamiseksi mukana myös leikkaava liike. Ehdottomasti näin.
Lajina aseen käyttö on siis haastavaa. Silti suosittelen rohkeasti kaikkia kokeilemaan ja harrastamaan vaikkakin ihan välttämättä ei uskoisikaan että laji sopii kaiken tasoisille. Tärkeintähän lajissa tietenkin on se että treenataan edellä mainittuja asioita välillä jopa pikkutarkkuuteen asti. Mutta sitten edetään myös vauhdikkaammin välillä.
Haidong Gumdo ei ole poikkeus mihinkään kamppailulajiin verrattuna. Oppimista on paljon, pohjia täytyy saada kuntoon ja tekniikkaa toistetaan jatkuvasti satoja toistoja jotta keho ja lihaksisto tottuu, liikeradat optimoituvat ja tekniikka tehostuu. Sama kaikissa lajeissa, toistoilla tekniikka kehittyy. Sinänsä Haidong Gumdo pitää sisällään paljon extraa ja mielenkiintoista harjoitetta. Focusharjoitteet, puolustus- ja hyökkäyssarjat, virallinen sparraussarja, energian kokoamisharjoitteet sekä ennen kaikkea vaihtelevat ja monipuolistuvat kamppailuharjoitteet parikamppailussa pitävät mielenkiintoa yllä. Lajin luonne on ehkä hivenen enemmän eteenpäin vievä kuin muissa kamppailulajeissa joista itsellä on kokemusta. Eteenpäin vievällä tarkoitan sitä että peruskurssin jälkeen alkaa tippua aina uutta, mielenkiintoista ja hauskaa mikäli vain malttaa käydä kaikki mahdolliset harjoitukset.
Alussa kynnys oli kovakin: Ensimmäiset yleisryhmän treenit olivat tuskaa kun piti vain yrittää pysyä mukana vaikka mitään hajua ei ollut siitä mitä tehdään. Nykyisellään ehkä omaksumiskyky on vähän kasvanut, pohja antaa varmuutta ja ihan kaikkeen ei tarvitse keskittyä uutta tekniikkaa opeteltaessa (siis kun osaa jo esim. siihen liikesarjaan kuuluvat iskut ja torjunnat, ne on helpompi yhdistää. Ei tarvitse opetella liikettä vaan yhdistää ne ketjuksi). Se mahdollistaa keskittymisen kokonaan juuri siihen opetettavaan asiaan. Isommista palasista on vain helpompi rakentaa eteenpäin.
Ja ehkä se tärkein: Kannattaa harrastaa monipuolisesti. Mitä se tarkoittaa? Liikuntaa muuallakin, lisäksi jos on aikaisempaa pohjaa potku & lyöntilajeista niin niiden mukaan tuominen sovellettuun tekniikkaan on enemmän kuin hyvä asia.
Eteenpäin, Haidong!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)