Lajiuskollisuus

Ihmisten harrastukset ovat kuin automerkin valintaa. Tähän tulokseen olen vahvasti tullut, varsinkin kun asiaa vähänkään pohtii. Automerkin valinta taas pohjautuu mieltymyksiin ja kumpuaa usein ihmisen persoonasta. Jotta ei nyt mennä liian syvälle asiassa persoonaan ja eletyn elämän kautta saatuihin oppeihin ja sitä kautta ihmisen käyttäytymistieteisiin niin todetaan vain että meillä kaikilla on omat käsityksemme ja perusteemme lajivalinnoille. Kuitenkin ilman yleistämistä on helposti havaittavissa että meitä on karkeasti jaettua kolmessa kategoriassa olevia ihmisiä:

1) Ihmiset jotka eivät harrasta kamppailulajeja
2) Ihmiset jotka harrastavat yhtä kamppailulajia
3) ihmiset jotka harrastavat useita kamppailulajeja.

No niin, kategorisoinnin jälkeen voitaisiin helposti lähteä spekuloimaan luokittelua paljonkin, mutta tässä kohdalla tyydytään nyt siihen että ihminen voi muuttaa luokittelua riippuen sisäisistä tai ulkoisista tekijöistä (ikä tai elämäntilanne, esimerkiksi).

No nyt pääsemme viimeinkin siihen pointtiin mitä tässä yritän hakea. Lajiuskollisuus. Mitä on lajiuskollisuus? Termin tietysti voi käsittää kovin monella tavalla. Sulkeutuneimmalla arviointitavalla se on sitä että harrastat yhtä lajia puristina ilman että edes mietit sitä että kokeilisit ohella jotain muuta, vaikka mahdollisuuksiakin saattaisi olla.

Minun mielestäni lajiuskollisuus on sitä että jokin laji tuntuu siltä omalta lajilta, sitä on helppo harrastaa ja edistyä lajin parissa. Tietenkin edistymistä on sekin että etenee hitaammin. Mutta silti aina ja jatkuvasti pääsee eteenpäin. Tämä on sitoutumista lajiin samalla, halua harrastaa, taitoa nähdä edemmäs kuin lähitulevaisuuteen ja samalla myös asettaa tavoitteita. Kamppailulajit ovat tavoitteellista urheilua, ja motivaatiotekijöitä on paljon. Ei ole oikeita tai vääriä motivaatiotekijöitä, ainoastaan erilaisia eri ihmisillä. Ei myöskään ole vääriä tavoitteita tai vääriä tapoja harrastaa.

Lajiuskollisuus ilmenee myös upealla tavalla jos pystyt syttymään ja sytyttämään muita samalla. Liekki joka palaa sisälläsi saa aikaan lähiympäristössä innostumista ja sitoutumista. Halua olla osana hyvää joukkoa joka tukee ja kehittyy yhtenä ryhmänä ilman negatiivisuuden ilmapiiriä. Let it burn, anna liekkisi loistaa. Se into, taito, motivaatio ja hehku vie eteenpäin. Tahto olla jotain, tahto olla parempi, tahto kehittyä ja jaksaa. Tahto ylittää itsensä.

Ihmisillä on mahdollisuus myös hakeutua muiden lajien pariin. Lajit ovat erilaisia, mutta todellisuudessa lajikokonaisuuden ja lajien ideologian ymmärtäminen vaatii vuosien harrastuksen. Muutaman vuoden aikana on mahdollisuus päästä syvemmälle mutta todellisuudessa lajikokonaisuus tai pikemminkin lajin harrastamisen ideologia alkaa olla selvillä vasta useamman vuoden kuluessa vyöarvojen karttuessa. Lajiuskollisuus joka tässäkin kirjoituksessa on otsikkona ilmenee vahvimmin tässä kohdalla. Jaksatko harrastaa vuosia? Jaksatko antaa harrastamallesi lajille mahdollisuuden näyttää mitä kaikkea se pitää sisällään? Kamppailulajit aukeavat hitaasti pala kerrallaan. Avautuminen ei tapahdu ilman omaa työtä. Joudut työskentelemään sekä fyysisesti että henkisesti jotta saisit kaiken irti. Ymmärrys ja ajatus, ideologia.

Anna aikaa, anna mahdollisuuksia, harrastamallesi lajille, itsellesi ja muille. Vaali kipinää sisälläsi ja anna sen syttyä liekkeihin. Ime oppia ja anna myös muille, valaise muiden tietä esimerkillä. Sitä on kamppailulajien ydin. 

Harjoitustaukoa

Sieltä se sitten taas tuli. Flunssa. Olo alkoi tasaisesti huonontua sunnuntaina 24.5 kurkkukivulla. Kurkkukivun jälkeen tulikin sitten kuume joka aaltoili ja sahaili tasaisesti pikkuisen vajaasta 38 asteesta 39 asteeseen asti. Seurauksena luonnollisesti oli treenitaukoa, eihän sitä kukaan lähde tapattamaan itseensä salille kuumeessa. Kieltämättä sen viikon jonka ehdin olla saikulla (työterveyshuollon kautta) oli olo välillä sellainen levoton. Levottomuus oli selkeästi sitä että kroppa halusi liikettä, vaikkakin oli kipeänä. Ei ole muuten liikkumattomuus hyväksi ihmiselle, kipeytyi nimittäin aika moni paikka siinä sohvalla makoillessa. Reidet, alaselkä ja hartiat, olkapäät ja niska. Kummalliset asennot ja tyynyt selän alla tuottivat väsymystä eri osiin kehoa.

Nyt käytännössä puolitoista viikkoa flunssan alun jälkeen on olo muuten hyvä mutta: tukkoisuus ei ole kadonnut mihinkään ja yskää on edelleen. Kyllä sitä silti tulee tänään kammettua treeneihin, maanantaina jo tuli kokeiltua kevyesti ensimmäinen vuoro... Omasta mielestä ei liian pikaisesti, katsotaan ja toivotaan myös ettei kropankaan mielestä. Ettei tule jälkitauteja.