tiistai 28. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
EM-kisat takana
Suuri tyhjyyden tunne... On se vaan niin mielenkiintoista kun on jotain odottanut kauan ja sitten se on ohitse.
EM-kisoissa havaitsin että nälkä kasvaa syödessä. Lähdin hieman liian keveillä asenteilla kokeilemaan mitä tulee. Jos tietäisin saman kuin nyt, olisi moni asia valmistautumisessa erilaista. Mutta sitä kutsutaan kokemukseksi. Kokemus auttaa, avustaa ja ohjaa, ei jossittele. Eli siis edelleenkään ei jossitella vaan mennään nyt sillä mitä tuli.
Mitä tuli? No Suomi menestyi! Ponnistettiin pienestä, EM-joukkueessa alle 20 henkeä mukana. Silti saavutuksena 5 kultaa, 3 hopeaa ja 7 pronssia (joista yksi ryhmäliikesarjasta, eli henkilökohtaisia mitaleita enemmän siis). Lisäksi saavutuksia ihan sinne mitalien tuntumaan. Kisojen jälkeisessä tilanteessa helposti unohtuu muut kuin mitalisuoritukset. Jokainen kisailija oli omissa sarjoissaan korkealla, ja se näyttää tasoa mitalisaavutusten ohella.
Omat tulokset olivat sitten hyvin vaihtelevia. Omassa kisaryhmässä oli koko ajan yli 60 osallistujaa, joten siihen mahtuu monenlaista ja monen tasoista henkilöä. Kisat alkoivat osaltani liikesarjalla ja tuloksena oli finaaliin pääsy. 16 parhaan joukkoon yli 60 henkilöstä on aika hyvä tulos... se jäi viralliseksi tulokseksi. Epävirallinen tulos sitten on se että olin tuon 16 joukossa suhteellisen korkealla... mutta ei siitä sen enempää. Siis mitali jäi lähelle.
Paperinleikkuu meni pieleen. Ensimmäinen leikkaus oli mielestäni 10 ja toinen leikkaus 8 tai 7, mutta olin liian kaukana telineestä ja paperi jäi roikkumaan ikävästi 2 mm vasemmasta laidasta. Siis hylky ja ei jatkoon. Kynttilän sammutuksessa oli jotain maagisesti pielessä. Normaalisti kynttilä on sammunut todella hyvin, nyt sitten ei niin millään. 7 iskua oli äkkiä ohitse ja pääsylippu katsomoon käsissä. Näissä kahdessa tarkkuuslajissa ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. Epäonnistuminen ja putoaminen ennen finaalia.
Heittoleikkauksessa sitten olikin tilanne vähän eri. Toisella iskulla sain hyväksytyn suorituksen ja finaaliin. yhtenä seitsemästä hengestä. Tässäkin karsinta oli raaka, eli suurin osa porukkaa tippui pois jo ensimmäisessä vaiheessa. SItten tulikin se yllätys itselleni. Finaalissa oli kertakuolema, eli käytännössä yksi yritys ja thats it. Se meni metsään ja tipuin pois 7 parhaan joukossa. Käytännössä sijalla 5.
Kokemusta, hieno elämys ja tason mittaaminen euroopan laajuisesti. Ne olivat ne päällimmäiset. Pärjäsin siis paremmin kuin hyvin, paljon paremmin kuin uskalsin olettaa (kahden onnistuneen lajin osalta) mutta silti jäi kaivelemaan. En tiedä onko se nälkä vai mikä, varmaankin tunne siitä että olisi voinut onnistua paremminkin kun oli mahdollisuuksia oikeasti kaikkeen mahdolliseen. Jostain syystä omassa harjoittelussa oli ongelmana se että en uskonut omiin mahdollisuuksiin. Mutta nyt jatkossa usko on vahvempi.
Kokemuksen otan voimauttavana ja edistävänä. Vaikka tuntuukin mitalijuhlien sisällä että olisi epäonnistunut jotenkin, niin ei se sitä kuitenkaan ole. Omat sijoitukset kahdessa onnistuneessa lajissa on sen verran hyviä että ei niitä voi väheksyä. Täytyy olla tyytyväinen.
Mutta iloa riittää! On se vaan hienoa että saimme mitaleita sekä Helsinkiin että Mikkeliin!
Haidong!
EM-kisoissa havaitsin että nälkä kasvaa syödessä. Lähdin hieman liian keveillä asenteilla kokeilemaan mitä tulee. Jos tietäisin saman kuin nyt, olisi moni asia valmistautumisessa erilaista. Mutta sitä kutsutaan kokemukseksi. Kokemus auttaa, avustaa ja ohjaa, ei jossittele. Eli siis edelleenkään ei jossitella vaan mennään nyt sillä mitä tuli.
Mitä tuli? No Suomi menestyi! Ponnistettiin pienestä, EM-joukkueessa alle 20 henkeä mukana. Silti saavutuksena 5 kultaa, 3 hopeaa ja 7 pronssia (joista yksi ryhmäliikesarjasta, eli henkilökohtaisia mitaleita enemmän siis). Lisäksi saavutuksia ihan sinne mitalien tuntumaan. Kisojen jälkeisessä tilanteessa helposti unohtuu muut kuin mitalisuoritukset. Jokainen kisailija oli omissa sarjoissaan korkealla, ja se näyttää tasoa mitalisaavutusten ohella.
Omat tulokset olivat sitten hyvin vaihtelevia. Omassa kisaryhmässä oli koko ajan yli 60 osallistujaa, joten siihen mahtuu monenlaista ja monen tasoista henkilöä. Kisat alkoivat osaltani liikesarjalla ja tuloksena oli finaaliin pääsy. 16 parhaan joukkoon yli 60 henkilöstä on aika hyvä tulos... se jäi viralliseksi tulokseksi. Epävirallinen tulos sitten on se että olin tuon 16 joukossa suhteellisen korkealla... mutta ei siitä sen enempää. Siis mitali jäi lähelle.
Paperinleikkuu meni pieleen. Ensimmäinen leikkaus oli mielestäni 10 ja toinen leikkaus 8 tai 7, mutta olin liian kaukana telineestä ja paperi jäi roikkumaan ikävästi 2 mm vasemmasta laidasta. Siis hylky ja ei jatkoon. Kynttilän sammutuksessa oli jotain maagisesti pielessä. Normaalisti kynttilä on sammunut todella hyvin, nyt sitten ei niin millään. 7 iskua oli äkkiä ohitse ja pääsylippu katsomoon käsissä. Näissä kahdessa tarkkuuslajissa ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. Epäonnistuminen ja putoaminen ennen finaalia.
Heittoleikkauksessa sitten olikin tilanne vähän eri. Toisella iskulla sain hyväksytyn suorituksen ja finaaliin. yhtenä seitsemästä hengestä. Tässäkin karsinta oli raaka, eli suurin osa porukkaa tippui pois jo ensimmäisessä vaiheessa. SItten tulikin se yllätys itselleni. Finaalissa oli kertakuolema, eli käytännössä yksi yritys ja thats it. Se meni metsään ja tipuin pois 7 parhaan joukossa. Käytännössä sijalla 5.
Kokemusta, hieno elämys ja tason mittaaminen euroopan laajuisesti. Ne olivat ne päällimmäiset. Pärjäsin siis paremmin kuin hyvin, paljon paremmin kuin uskalsin olettaa (kahden onnistuneen lajin osalta) mutta silti jäi kaivelemaan. En tiedä onko se nälkä vai mikä, varmaankin tunne siitä että olisi voinut onnistua paremminkin kun oli mahdollisuuksia oikeasti kaikkeen mahdolliseen. Jostain syystä omassa harjoittelussa oli ongelmana se että en uskonut omiin mahdollisuuksiin. Mutta nyt jatkossa usko on vahvempi.
Kokemuksen otan voimauttavana ja edistävänä. Vaikka tuntuukin mitalijuhlien sisällä että olisi epäonnistunut jotenkin, niin ei se sitä kuitenkaan ole. Omat sijoitukset kahdessa onnistuneessa lajissa on sen verran hyviä että ei niitä voi väheksyä. Täytyy olla tyytyväinen.
Mutta iloa riittää! On se vaan hienoa että saimme mitaleita sekä Helsinkiin että Mikkeliin!
Haidong!
perjantai 24. lokakuuta 2014
Pariisissa
Pariisi by foot projektia. Yli 40 km kahden päivän aikana kävellen Pariisissa. Louvre ja Eiffel on nähty ja nautittu. Ruokana on ollut muutakin kuin le Batongia. Ranskalainen parveke on tullut tutuksi samoin kaikki muu kulttuuriin liittyvä. pari asiaa tullut kuitenkin havaittua: ei se Ranska ole niin kallis kuin luulisi. Ja ranskalaiset ovat oikeasti ystävällisiä eivätkä maineensa veroisia. Ja nyt on pakko todeta että puhun ihmisistä en niistä perunoista :) kävely on ollut oikeastaan ihan hyvää treeniä kisoja varten. kisat osuu sitten ylihuomiselle eli lauantaille. Suomen muut kisaajat saapuvat käytännössä tänään. Huominen on sitten se koitospäivä.
maanantai 20. lokakuuta 2014
"viimeiset" treenit
Tänään olisi sitten viimeiset treenit. Kuulostaa kieltämättä aika pahalta, jos laitettaisiin toisenlaiseen kontekstiin tällainen lausahdus. Tässä yhteydessä kuitenkin kyse on siitä että konsepti muodostuu lisäämällä pari asiaa tuohon lausahdukseen: Viimeiset treenit Suomenmaalla ja ennen EM-kilpailuja.
Tunnelmat on ristiriitaiset, tässä vaiheessa sitä odottaa todella paljon ja samalla soimaa itseään niistä kesän harjoitusvuoroista kun keskittyi "vääriin" asioihin... enemmän olisi pitänyt kesän vapareissa vetää kisoihin kuuluneita osuuksia ja parantaa lihaskuntoa & tekniikkaa. Mutta tehty mikä tehty, realiteetit tunnustetaan ja niillä mennään eteenpäin. Paras yritys mitä löytyy ja sillä täytyy suoriutua. Parhaansa kun yrittää tietää mihin se riitti, ei jää enää spekuloinnin paikkaa. Ja täytyy tietysti aina armahtaa itseään valmistelujen osalta, se on tehty mikä tehty. Valmistelujen osalta voisi spekuloida kauankin mutta turhaan.
Nyt vain keskitytään alkuviikko Pariisin maailmaan ja sitten lauantaina nuppi kasassa hyvät suoritukset. Sillä pitäisi päästä ainakin joissain lajeissa.... noh, pitkällekin.
Toivotaan että kisapaikoilla voi kuvata omalla mobiililaitteella, olisi ihan mielettömän mahtavaa saada tilannekuvia...
Seuraava päivitys varmaan sitten Pariisista tai jopa kisojen jälkeen viikon päästä. Stay tuned.
Tunnelmat on ristiriitaiset, tässä vaiheessa sitä odottaa todella paljon ja samalla soimaa itseään niistä kesän harjoitusvuoroista kun keskittyi "vääriin" asioihin... enemmän olisi pitänyt kesän vapareissa vetää kisoihin kuuluneita osuuksia ja parantaa lihaskuntoa & tekniikkaa. Mutta tehty mikä tehty, realiteetit tunnustetaan ja niillä mennään eteenpäin. Paras yritys mitä löytyy ja sillä täytyy suoriutua. Parhaansa kun yrittää tietää mihin se riitti, ei jää enää spekuloinnin paikkaa. Ja täytyy tietysti aina armahtaa itseään valmistelujen osalta, se on tehty mikä tehty. Valmistelujen osalta voisi spekuloida kauankin mutta turhaan.
Nyt vain keskitytään alkuviikko Pariisin maailmaan ja sitten lauantaina nuppi kasassa hyvät suoritukset. Sillä pitäisi päästä ainakin joissain lajeissa.... noh, pitkällekin.
Toivotaan että kisapaikoilla voi kuvata omalla mobiililaitteella, olisi ihan mielettömän mahtavaa saada tilannekuvia...
Seuraava päivitys varmaan sitten Pariisista tai jopa kisojen jälkeen viikon päästä. Stay tuned.
perjantai 17. lokakuuta 2014
Oppimismetodit
Jännää on tämä oppiminen. Eilen tuli eteen uuden liikesarjan opettelu, koska kuitenkin vyökoe oli jo ja liikesarja on se yksi jota on treenattava jo alusta alkaen tiiviisti. Sinänsä liikemuisti näissä kuvioissa toimii kyllä hyvänä tallennuspaikkana itselläni, ja muutamilla ajatusharjoitteilla saan pidettyä liikesarjat muistissa.
No joo, siis oppimiseen. Kun opetellaan uutta liikesarjaa täytyy kiinnittää huomiota ehdottomasti muutamaan seikkaan: 1. kiinnittäminen. Liikkeet täytyy jotenkin kiinnittää johonkin ajatustasolla. Oma muistini toimii niin että opin muistikuvien kautta. Muistan opetustilanteen ja sitä kautta suunnat joihin kytken liikkeet. Suunnat sitten "maalaan" seinillä tai jollain kiinteällä kohteella. Itse kiinnitän aina liikkeet suuntiin ja "seiniin" tai muihin kiinteisiin kohteisiin ennen kuin saan koko sarjan opeteltua liike/suunta-koordinaationa lihasmuistiin. Näissä tilanteissa on äärimmäisen tärkeää opetella asia systemaattisesti tehden samat "suorat" aina samaan suuntaan jotta visuaalinen hahmotus toimii oikein.
Eilen opeteltiin yhdessä mielessä uudella tavalla liikesarjaa. Liikesarja opeteltiin palasissa. Ja palaset opeteltiin riittävillä toistoilla. Ainakin itselleni se toimi hienosti. Eli palaset riittävällä toistolla haltuun ja sen jälkeen sitten yhdistäminen. Jäihän siihen vielä paljon sellaisia joka edellyttää toistoa ja kertausta, mutta voi kuitenkin sanoa että pääpiirteittäin suunnat ja liikkeet on selvillä.
Ehkä se mielenkiintoisin kuvio harjoituksessa oli se että kerrankin pohti omaa oppimistaan, sai syventää sitä ja sai kiinni kunnolla tiukan rutistuksen oppimisesta.
Sinänsä täytyy sanoa että harvemmin on tullut unohduksia näissä kuvioissa liikesarjojen osalta sen jälkeen kun oppimisprosessin on saanut kuntoon ja loppuunviedyksi. Sen jälkeen täytyy vain enää muistaa virkistää asioita: joko fyysisesti tekemällä tai ihan vain mielikuvaharjoitteella. Se ei tuota edes hikeä ;)
No joo, siis oppimiseen. Kun opetellaan uutta liikesarjaa täytyy kiinnittää huomiota ehdottomasti muutamaan seikkaan: 1. kiinnittäminen. Liikkeet täytyy jotenkin kiinnittää johonkin ajatustasolla. Oma muistini toimii niin että opin muistikuvien kautta. Muistan opetustilanteen ja sitä kautta suunnat joihin kytken liikkeet. Suunnat sitten "maalaan" seinillä tai jollain kiinteällä kohteella. Itse kiinnitän aina liikkeet suuntiin ja "seiniin" tai muihin kiinteisiin kohteisiin ennen kuin saan koko sarjan opeteltua liike/suunta-koordinaationa lihasmuistiin. Näissä tilanteissa on äärimmäisen tärkeää opetella asia systemaattisesti tehden samat "suorat" aina samaan suuntaan jotta visuaalinen hahmotus toimii oikein.
Eilen opeteltiin yhdessä mielessä uudella tavalla liikesarjaa. Liikesarja opeteltiin palasissa. Ja palaset opeteltiin riittävillä toistoilla. Ainakin itselleni se toimi hienosti. Eli palaset riittävällä toistolla haltuun ja sen jälkeen sitten yhdistäminen. Jäihän siihen vielä paljon sellaisia joka edellyttää toistoa ja kertausta, mutta voi kuitenkin sanoa että pääpiirteittäin suunnat ja liikkeet on selvillä.
Ehkä se mielenkiintoisin kuvio harjoituksessa oli se että kerrankin pohti omaa oppimistaan, sai syventää sitä ja sai kiinni kunnolla tiukan rutistuksen oppimisesta.
Sinänsä täytyy sanoa että harvemmin on tullut unohduksia näissä kuvioissa liikesarjojen osalta sen jälkeen kun oppimisprosessin on saanut kuntoon ja loppuunviedyksi. Sen jälkeen täytyy vain enää muistaa virkistää asioita: joko fyysisesti tekemällä tai ihan vain mielikuvaharjoitteella. Se ei tuota edes hikeä ;)
maanantai 13. lokakuuta 2014
Lehtijuttu
Ristiinan lehti kirjoitti lajista mallikkaasti. Juttu kuvaliitteenä blogissa:
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja "lukukelpoiseksi".
Sunnuntain ratoksi: Vyökoetta
Siinähän se meni, vaikka jostain käsittämättömästä syytä voin tunnustaa että jännitti. Liekö sitten taustalla se että hieman kevyesti tuli treenattua tällä kertaa paritekniikat. Siis kevyesti oman mittapuun mukaan, toistojen määrä jäi vähän kevyeksi edeltävissä harjoituksissa ja nyt huomasi vapaavuorojen puuttumisen. Käytännössä tällä hetkellä on vain ohjattuja harjoituksia joista kaksi on vielä peruskurssille, niin onhan se selvää että treenaaminen on hankala kohdistaa niihin kohtiin joita haluaisi harjoitella :) Mutta en siis valita, hienoahan se on että harjoituksia riittää!
Nyt vain sitten kohti kisoja. Sen jälkeen muutama tehosessio uusien vaatimusten osalta ja tiukkaa treeniä. Ei mikään mahdoton juttu pitäisi olla sekään kuvio.
Tässä vielä tunnelmia:
Nyt vain sitten kohti kisoja. Sen jälkeen muutama tehosessio uusien vaatimusten osalta ja tiukkaa treeniä. Ei mikään mahdoton juttu pitäisi olla sekään kuvio.
Tässä vielä tunnelmia:
maanantai 6. lokakuuta 2014
Jännät paikat!
No niin, nyt tulee sitten verrattain lyhyt blogiteksti. Kerron vain sen mitä tulee tapahtumaan seuraavan kolmen viikon aikana harrasterintamalla.
Ensimmäinen jännä paikka on tämän kuluvan viikon sunnuntai (12.10). Silloin on vyökoe. Tarkoituksena suorittaa tietenkin seuraava vyö. Luottamus on vankka, vaikkakin pimeitä hetkiä ja epäilystä omasta osaamisesta on ollut. Ja on edelleenkin. Silti on ehdottomasti mentävä kokeilemaan. Siellähän se tietenkin arvioidaan sitten, joten minun itseni ei tarvitse siitä huolehtia. :)
Toinen kiinnostava ja jännittävä tapahtuma on Mestarin harjoitukset keskiviikkona 15.10. Mestari tulee vetämään harjoitukset Mikkeliin koko seuralle. Siellä on pakko olla paikalla (siis oma henkilökohtainen mielipiteeni) koska kuitenkin kyseessä on niin harvinaislaatuinen tilaisuus ja mahdollisuus!
Kolmas juttu on tietenkin lähestyvät EM-kisat. Alle kolme viikkoa. Kolmen viikon päästä suoritukset ovat käytännössä ohitse ja siten muistikuvien varassa.
Haidong!
Ensimmäinen jännä paikka on tämän kuluvan viikon sunnuntai (12.10). Silloin on vyökoe. Tarkoituksena suorittaa tietenkin seuraava vyö. Luottamus on vankka, vaikkakin pimeitä hetkiä ja epäilystä omasta osaamisesta on ollut. Ja on edelleenkin. Silti on ehdottomasti mentävä kokeilemaan. Siellähän se tietenkin arvioidaan sitten, joten minun itseni ei tarvitse siitä huolehtia. :)
Toinen kiinnostava ja jännittävä tapahtuma on Mestarin harjoitukset keskiviikkona 15.10. Mestari tulee vetämään harjoitukset Mikkeliin koko seuralle. Siellä on pakko olla paikalla (siis oma henkilökohtainen mielipiteeni) koska kuitenkin kyseessä on niin harvinaislaatuinen tilaisuus ja mahdollisuus!
Kolmas juttu on tietenkin lähestyvät EM-kisat. Alle kolme viikkoa. Kolmen viikon päästä suoritukset ovat käytännössä ohitse ja siten muistikuvien varassa.
Haidong!
perjantai 3. lokakuuta 2014
Aloittelijan varustehankinnat
Nyt vuoden kokemuksella on ehkä hyvä palata vähän taaksepäin... Sinne alkuun kun oli melkein yhtä innostunut asioista kuin nyt. Silloin joskus alussa ei ehkä nähnyt kaikkia asioita samalla tavalla kuin nykyisellään.
Mihin siis tuo lyhyt johdanto tuossa ylhäällä johtaakaan? Otsikon mukaisesti varustehankintoihin tietenkin. Itse tunnustan (ikävä kyllä) innostuvani asioista aika tavalla ja sen jälkeen on hirmuinen draivi päällä. Tosin se nyt täytyy sitten kanssa todeta että draivia ei sitten kovin helpolla mikään sammutakkaan. Eli vaikka nyt sitä innostuukin asioista ja tekee niitä ehkä vähän eri intensiteetillä kuin "valtaväestö" niin innostus ei "happane". Ja nyt siis ei kannata ymmärtää sanomaani väärin: Ei se innokkuuden vaihtelu eri yksilöiden välillä ole huono asia ensinkään. Olisihan se suunnattoman tylsää jos me kaikki olisimme samanlaisia kaikessa tai vaikkapa vain tässäkin asiassa. Olisi elämä aika yksipuolista, tuskin olisi ihmiskunta edes kehittynyt tänne saakka. Mutta ennen kuin mennään sen enempää syvällisempiin asioihin, kvanttiteknologiaan, suhteellisuusteoriaan tai mihinkään muuhunkaan yhtä kiinnostavaan kuvioon niin palataan pikaisesti aiheeseen.
Aloittelijana minulla oli nopeasti "kaikki heti mulle nyt" asenne. Kärsivällisyyttä oli ja on, mutta ainahan minä olen hankkinut välineet ja varusteet heti harrastuksiin. Tässä kohdalla kuitenkin tekisin ehkä toisin jos olisin samassa ymmärryksessä asioiden suhteen kuin nyt. Itselläni on ollut tuuria todella paljon ja osa ehkä hyvin sujuneesta harrastuksesta on kiinni myös siitä että järki on ollut päässä. Nimittäin nyt tulee se koko kirjoituksen pointti: Harrastat aseellista (tai siis harrastan, ehkä sinäkin harrastat) kamppailulajia. Harjoitusten alussa keho ei ole sillä tasolla että se kestäisi puolentoista kilon miekan heiluttelua ilman vammoja tai kulumia. Se nyt vaan on fakta. Tai siis ainakaan kaikilla ei ole. Eri asia on henkilöt jotka ovat treenanneet jotain kestävyys/voimalajia vuosia. Toista se on konttorirotalla joka jo ojaa kaivaessaan hengästyy ( :) ). Väärillä tai siis liian pikaisesti hankituilla varusteilla saattaa siis teloa itsensä. Joko väärällä tekniikalla ( -> nivelet kuluvat) tai sitten väärillä suoritteilla (lihakset antavat periksi kun voima loppuu ja nivelet kärsivät). Tai jopa niinkin että keskittyminen herpaantuu liiallisen itsevarmuuden seurauksena ja sitten onkin syystä tai toisesta pienempiä tai isompia vammoja tuloksena viiltoina tai jopa isoina haavoina (olettaen että harjoittelet syystä tai toisesta terävällä välineellä). Itselläni on se onnellinen tilanne että vaikka hankin replica-miekan harjoittelukäyttöön vajaa vuosi sitten ja muutaman terävän miekan hyllyn päälle viime keväänä (maalis-huhtikuussa) olen onnistunut pitäytymään turvallisissa harjoitteissa ilman vammoja tai kulumia. Innokkuudella olisi voinut olla hintansa: liian aikaisin aloitettu treenaus normaalia puumiekkaa 4-5 kertaa painavammalla välineellä kasvattaa kyllä lihaksia ja totuttaa kroppaa mutta tuloksena on äkkiä rasitusvammoja, nivelkulumia, erilaisia kiputiloja sekä hyvin herkästi lihasrevähtymiä.
Haluaisin siis vain muistuttaa varovaisesta aloituksesta, turvarajojen käytöstä harjoittelussa varsinkin replica-miekalla (aikarajat, maksimissaan 5 minuuttia alussa, myöhemmin 20-30 minuuttia tai 1,5 h). Harjoittelu terävällä on järkevää aloittaa vasta kun on varmuutta ja rutiinia riittävästi replica-miekasta. Omalla kohdalla tämä on ehkä aikaisintaan vuoden päästä.
On siis kuitenkin selvää että riskejä tähänkin lajiin liittyy. Tarkoitus ei ole pelotella, vaan havahduttaa ainoastaan pohtimaan sitä mikä on järkevää ja turvallista sekä mahdollisimman vähän kroppaa ja niveliä kuluttavaa harjoittelua, oikeilla välineillä ja oikein tehtynä. Innokkuus on hyvästä, mutta liiallinen innokkuus saattaa lopettaa hyvänkin harrastuksen vammautumisen seurauksena. Ollaan siis innokkaita hyvällä tavalla kroppaa kuunnellen ja järki päässä.
Mihin siis tuo lyhyt johdanto tuossa ylhäällä johtaakaan? Otsikon mukaisesti varustehankintoihin tietenkin. Itse tunnustan (ikävä kyllä) innostuvani asioista aika tavalla ja sen jälkeen on hirmuinen draivi päällä. Tosin se nyt täytyy sitten kanssa todeta että draivia ei sitten kovin helpolla mikään sammutakkaan. Eli vaikka nyt sitä innostuukin asioista ja tekee niitä ehkä vähän eri intensiteetillä kuin "valtaväestö" niin innostus ei "happane". Ja nyt siis ei kannata ymmärtää sanomaani väärin: Ei se innokkuuden vaihtelu eri yksilöiden välillä ole huono asia ensinkään. Olisihan se suunnattoman tylsää jos me kaikki olisimme samanlaisia kaikessa tai vaikkapa vain tässäkin asiassa. Olisi elämä aika yksipuolista, tuskin olisi ihmiskunta edes kehittynyt tänne saakka. Mutta ennen kuin mennään sen enempää syvällisempiin asioihin, kvanttiteknologiaan, suhteellisuusteoriaan tai mihinkään muuhunkaan yhtä kiinnostavaan kuvioon niin palataan pikaisesti aiheeseen.
Aloittelijana minulla oli nopeasti "kaikki heti mulle nyt" asenne. Kärsivällisyyttä oli ja on, mutta ainahan minä olen hankkinut välineet ja varusteet heti harrastuksiin. Tässä kohdalla kuitenkin tekisin ehkä toisin jos olisin samassa ymmärryksessä asioiden suhteen kuin nyt. Itselläni on ollut tuuria todella paljon ja osa ehkä hyvin sujuneesta harrastuksesta on kiinni myös siitä että järki on ollut päässä. Nimittäin nyt tulee se koko kirjoituksen pointti: Harrastat aseellista (tai siis harrastan, ehkä sinäkin harrastat) kamppailulajia. Harjoitusten alussa keho ei ole sillä tasolla että se kestäisi puolentoista kilon miekan heiluttelua ilman vammoja tai kulumia. Se nyt vaan on fakta. Tai siis ainakaan kaikilla ei ole. Eri asia on henkilöt jotka ovat treenanneet jotain kestävyys/voimalajia vuosia. Toista se on konttorirotalla joka jo ojaa kaivaessaan hengästyy ( :) ). Väärillä tai siis liian pikaisesti hankituilla varusteilla saattaa siis teloa itsensä. Joko väärällä tekniikalla ( -> nivelet kuluvat) tai sitten väärillä suoritteilla (lihakset antavat periksi kun voima loppuu ja nivelet kärsivät). Tai jopa niinkin että keskittyminen herpaantuu liiallisen itsevarmuuden seurauksena ja sitten onkin syystä tai toisesta pienempiä tai isompia vammoja tuloksena viiltoina tai jopa isoina haavoina (olettaen että harjoittelet syystä tai toisesta terävällä välineellä). Itselläni on se onnellinen tilanne että vaikka hankin replica-miekan harjoittelukäyttöön vajaa vuosi sitten ja muutaman terävän miekan hyllyn päälle viime keväänä (maalis-huhtikuussa) olen onnistunut pitäytymään turvallisissa harjoitteissa ilman vammoja tai kulumia. Innokkuudella olisi voinut olla hintansa: liian aikaisin aloitettu treenaus normaalia puumiekkaa 4-5 kertaa painavammalla välineellä kasvattaa kyllä lihaksia ja totuttaa kroppaa mutta tuloksena on äkkiä rasitusvammoja, nivelkulumia, erilaisia kiputiloja sekä hyvin herkästi lihasrevähtymiä.
Haluaisin siis vain muistuttaa varovaisesta aloituksesta, turvarajojen käytöstä harjoittelussa varsinkin replica-miekalla (aikarajat, maksimissaan 5 minuuttia alussa, myöhemmin 20-30 minuuttia tai 1,5 h). Harjoittelu terävällä on järkevää aloittaa vasta kun on varmuutta ja rutiinia riittävästi replica-miekasta. Omalla kohdalla tämä on ehkä aikaisintaan vuoden päästä.
On siis kuitenkin selvää että riskejä tähänkin lajiin liittyy. Tarkoitus ei ole pelotella, vaan havahduttaa ainoastaan pohtimaan sitä mikä on järkevää ja turvallista sekä mahdollisimman vähän kroppaa ja niveliä kuluttavaa harjoittelua, oikeilla välineillä ja oikein tehtynä. Innokkuus on hyvästä, mutta liiallinen innokkuus saattaa lopettaa hyvänkin harrastuksen vammautumisen seurauksena. Ollaan siis innokkaita hyvällä tavalla kroppaa kuunnellen ja järki päässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)