Oppimisprosessista

Seuraavaksi vähän sitten (tylsähköä?) pohdintaa oppimisprosessista.

Oppiminen... perustuu matkimiseen ainakin kamppailulajeissa, toki muuallakin. Pienet lapset matkivat aikauisten puhetta, liikkeitä, eleitä ja ilmeitä. Sama se on kamppailulajeissakin. Seuraat katseella mitä ohjaaja tekee, kuuntelet kommentit ja ohjeet. Muodostat oman kuvan liikemuistiin ja lihasmuistiin. Sisäistät mitä pitää tehdä. Tässä kohdalla on se vaikein kohta: Sisäistäminen ei tapahdu hetkessä. Oman oppimisprosessin tutkimisen ja analysoinnin kautta olen havainnoinut että oppiminen edellyttää juuri sopivaa ympäristöä ja olosuhteita. Ainahan voi huitoa ja tehdä jollain tapaa tekniikkaa, mutta onko se juuri sillä tavalla kuin tekniikka pitäisi suorittaa onkin sitten kokonaan eri asia.

Keskittyminen. Ajatus on oltava mukana. Focus täytyy suunnata asiaan mitä on tekemässä. Kaikki henkiset ja fyysiset esteet täytyy pystyä poistamaan. Eilinen oli jollain tapaa päivä kun oma ajatus ei ollut mukana. Syytä tähän en osaa sanoa, onhan sitä joskus parempia ja joskus huonompia päiviä. :) Seuran vastuuvetäjä opetti henkilökohtaisesti uutta paritekniikkaa. Motivaationi oli kuitenkin korkealla ja en halunnut tuottaa hänelle pettymystä. Henkilökohtaisesti kun omaa eräällä tapaa liian perfektionistisen luonteen ja pettyy itseensä helposti mikäli suoritukset eivät suju sillä tavoin kuin pitäisi. Ehkä tästä syystä sorruin liian tarkkaan analyysiin mikä hidasti huomattavasti oppimista. Olisi vaan pitänyt heittäytyä ja tehdä niin kuin tuntuu hyvältä eikä saman tien itse alkaa hiomaan pieniä virheitä. Toki onhan se selvä että oma epävarmuus näkyy aina hieman liikaa nykyisellään lajiharjoitteissa. Jos ei jostain asiasta ole ihan varma, pyrkii aina saamaan varmuuden tavalla tai toisella. Useimmiten se varmuuden hakeminen tapahtuu suorituksen tarkkailulla ja keskittymällä niihin kohtiin joissa kokee olevan itsellä epävarmuutta.

Sinänsä sali-ilmapiirin avoimmuus ja rentous helpottaa oppimista. Turhien suorituspaineiden karsiminen on myös asia joka helpottaa huomattavasti. On vain uskallettava epäonnistua. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä heti. Liian suuri ankaruus itseään kohtaan heikentää oppimisprosessin tuloksia ja tietenkin laskee motivaatiota. On silti selvää että harjoitteluun on suhtauduttava vakavasti, muutenhan on turha harjoitella. Parhaansa täytyy yrittää, ja aina vähän ylitse sen mihin pystyy. Kuitenkin tässä vaiheessa kaikkien lähtökohdat ovat vielä niin erilaisia että epäonnistumista on vain opeteltava sietämään, vaikka olisikin perfektionisti luonteeltaan.

On täysin selvää että optimaalisia harjoitteluolosuhteita ei ole aina. Ja vaikka olisikin, niin omaa oppimisprosessia on syytä silti härnätä parempien tulosten toivossa. No, miten tämä tapahtuu? Esimerkiksi lajiharjoitteissa tuomalla paikalle vaikka videokameran. Tai "esittämällä" oma suoritus muulle porukalle. Aikoinaan Karate-harjoituksissa tehtiin osallistujista kaksi rinkiä, johon sitten meni keskelle aina harjoittelijapari kerrallaan tekemään paritekniikkaa. Tätä jatkettiin ilman kommentointia. Tavoitteena oli ainoastaan normaalin harjoittelukuvion "rikkominen" ja sitä kauta oppimisprosessin tehostaminen. On myös muita tapoja härnäykseen, mutta pääpiirteittäin kuitenkin kyse on siitä että tehdään jotain eri tavalla kuin aikaisemmin. Tai eri ympäristössä. Turtuminen on kuitenkin se pahin kuvio joka sitten ilmenee helposti laji/harjoitteluväsymyksenä. Tahkoamalla perinteisesti jokaisessa harjoituksessa saman kaavan mukaan saa varmasti mielenkiinnon loppumaan ja oppimiskäyrän laskuun. Itselleni rutiiniharjoitusten suhde vaihtuviin harjoituksiin mahdollisimman optimaalisen oppimisprosessin kautta on vielä hahmottamatta. Ehkä se löytyy ja voin palata siihen jossakin vaiheessa blogikirjoituksiani.

Harjoitusten ilmapiiri on äärimmäisen tärkeä. Keskittyminen suorituksiin ja opetteluun on pystyttävä tekemään. Siksi kamppailulajeissa on tarkat säännöt salietiketistä kumarruksineen. Näiden päätarkoitus on ehkä lajien alkuperäismaissa hivenen eri kuin länsimaissa, mutta joka tapauksessa niiden tarkoituksena on virittää harjoittelija/harrastaja tiettyyn mielentilaan ja asenteeseen. Saattaa mieli ja keho oppimisvalmiuteen sekä mahdollistaa muidenkin harrastajien keskittyminen lajiharjoituksiin.

Yhteenvetona voisi todeta että kirjoituksessa arvioin vain oppimisprosessia omista lähtökohdista. Haidong Kumdo-harjoitukset ovat kyllä olleet äärimmäisen mielenkiintoisia. En pysty rehellisesti väittämään että puolivuotiskauden aikana olisi ollut yhtään täysin kaavamaista ja samanlaista harjoitusta. Se myös osaltaan osoittaa että vetäjät ovat hyvin motivoituneita.