Huomasin tuossa eräänä iltana pohtivani itämaisia oppeja sekä niiden suhdetta pohjoismaalaiseen ja eurooppalaiseen ajattelutapaan. Ensimmäisenä täytyy tietenkin muistaa se että kaikkihan on aikaan ja paikkaan sidottua. Tällä tarkoitan käytännössä sitä että monessakin mielessä aika usein ajaa oppien ja opetusten ohitse, jos nyt ei välttämättä ihan kaikkien mielestä niin ainahan melkein joku on sitä mieltä. Jos ei nyt ihan kuitenkaan aloiteta saivartelua, niin katsotaan tätä asiaa hieman avoimemmin silmin.
Mitä itämaisten lajien kautta voit oppia? Oppeihin liittyy mystiikkaa, paljonkin. Kamppailulajien harrastajat leimautuvat helposti toimintaelokuvien yli-ihmisiksi ja tämä on kyllä se ensimmäinen virhe: Näin ei ole. Tietenkin fysiikka paranee harjoittelun kautta, mutta tavallisia ihmisiä sitä kaikki ollaan. Taitoja joita lajiharjoittelulla oppii voi hyödyntää kyllä ihan normaalielämässä. Osaa kaatua, pystyy paremmin vastaamaan kuluttavan arkielämän fyysisiin haasteisiin ja tietenkin rentoutumisharjoitteet tuottavat parempaa stressin sietoa. Mutta jos nyt mennään kuitenkin ehkä enemmän henkiseen puoleen... ainakin itämaisten lajien oppien osalta.
Ensimmäisillä peruskursseilla -90 luvun alussa opin sen että lajeihin liittyy itämaisen kulttuurin tuoma kunnioitus olennaisena osana. Tällä kohdalla ei pidä saada väärää kuvaa siitä että puhuttaisiin jostain sen erikoisemmasta kuviosta kuin normaalista kunnioittamisesta. Kyseessä on siis täysin normaali, toivottavasti jokaisen arkipäivään kuuluva perusasia kuin toisten kunnioittaminen. Näissä lajeissa kunnioitus kohdistuu käytännössä kolmeen asiaan: 1. ohjaajaan 2. Harjoittelusaliin 3. kanssaharjoittelijoihin. Lajiin liittyvät kumarrukset osoittavat kunnioitusta ja arvostusta mainittuja asioita kohtaan.
Oma asenne on ollut aina kaksijakoinen. Kaksijakoinen siksi että suhtaudun ihmisiin kahdella eri tavalla, eli harjoitussalin ulkopuolella ja harjoitussalilla suhtautuminen on erilaista. Hyvä kaveri on hyvä kaveri myös harjoittelusalilla samoin kuin ulkopuolella, mutta ohjaajan roolissa olevat henkilöt muuttuvat auktoriteeteiksi lajiharjoitteiden aikana. Samoin ylemmät vyöarvot. Tarkoitan käytännössä sitä että lajiharjoitteissa mennään juuri kuten ohjaaja käskee ja ohjaa. Henkilöihin suhtautuu eri tavalla tatamilla kuin tatamin ulkopuolella.
Oikeastaan tuo suhtautuminen on se mikä mahdollistaa harjoittelun. Mikäli asiaan ei suhtaudu oikein on helposti lopputuloksena se että tuhoaa muiden sekä itsensä harjoittelumahdollisuudet. Auktoriteetteja ei pidä tuhota. Harjoitteluun kuuluu olennaisena osana ohjaus ja se ei kyllä suoraan sanottuna onnistu jos ohjaajalle ei anneta auktoriteettia. Oikeastaan koko ajatus on kummallinen: Miksi edes harjoitella ohjatusti, jos ei halua toimia kuten ohjaaja ohjaa? Harjoittelu ei ole demokratiaa kuitenkaan.
Mitä muuta kamppailulajien kautta on löydettävissä kuin kunnioitusta ja auktoriteetteja? Ehkä näiden kautta oppii myös suhtautumista auktoriteetteihin. Tietenkin yksi asia mikä helposti unohtuu fyysisten harjoitteiden ohella on henkiset harjoitteet. Lajiharjoitteluihin kuuluu myös henkinen kasvaminen ihmisenä. Asia on hyvin monitahoinen ja vaikea käsitellä, ainakin lyhyessä blogikirjoituksessa. Joka tapauksessa kamppailulajien ja itämaisen filosofian kautta on mahdollisuus myös keskittyä itsetutkiskeluun, monen erilaisen lähestymiskulman kautta. Helpoin lähestymiskulma asiaan on tietenkin se että pohtii ensimmäisenä lajitekniikan soveltamista. On täysin selvää että kaikissa liikkeissä on mietittynä pienimpiäkin yksityiskohtia. Siitä on sitten helppo jatkaa pohdintoja omaan tapaan tehdä tekniikkaa ja harjoitella. Tästä pääsee sitten helpohkosti kiinni itsetutkiskeluun... Oma pointtini tässä juoksutuksessa on vain se että aikoinaan -90 luvun alkupuolella huomasin sen että kehittyminen edellyttää myös päätä. Pelkkä fyysinen harjoittelu ei tuota tuloksia tietyn pisteen jälkeen mikäli pää ja ajatukset eivät ole toiminnassa mukana.
Mielenhallintaa ja fysiikkaa sopivassa suhteessa. Tietenkin on täysin selvää että ilman toista ei ole toista. Tällä kohdalla ehkä se tärkein johtopäätös on että jokainen määrittelee itselleen sen optimaalisen suhteen näiden osalta. Lajeihin kuuluu olennaisena osana KI-energian ymmärtäminen. Mitä tämä nyt sitten käytännössä on? Oman kokemuksen mukaan se on kehon hallintaa mielen avulla ja sitä kautta toimintojen ja liikkeiden vahvistamista. Useat rentoutumisharjoitukset pyrkivät tähän samaan olivat ne sitten kamppailulajeista tai muualta. Lisäksi elementtejä mielen käyttöön kehonhallinnassa on useissa muissakin harrastuksissa: Pilates, Asahi.... Liikuntaa hengityksen tahtiin ja kehon liikkeiden tehostamista syvillä lihaksilla. Oman fysiikan kuuntelua.
Keskittyminen ja kaiken antaminen. Huutaminen ja räjähtävät harjoitteet. Pehmeys ja kovuus. Tietenkin tämä kaikki on vain sitä että ollaan valppaana, ja valmius toimintaan on tarvittaessa välittömästi saavutettavissa. Mielen tyhjentäminen ja keskittyminen olennaiseen, epäolennaisen sijaan. Hetkessä eläminen. Moni näistä asioista on juurikin sitä mitä elämäntapa konsultit nykyään kouluttavat ihmisille. Samoja oppeja löytyy myös kamppailulajeista. Löytäminen edellyttää ainoastaan "pään käyttämistä" harjoituksissa ja omaa ajattelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti