Vyökokeet muistuvat mieleen aikaisemmista harrastuksista. Onhan se niin että lähes aina kyseinen tapahtuma tuottaa jännitystä. Myös vanhemmalla iällä. Aina siellä taustalla on se epäonnistumisen epäilys joka tuottaa jännitystä. Oikeastaan samaa tunnetta voisi verrata esiintymisjännitykseen. Työn puolesta joudun toisinaan esiintymään isoillekin ihmisjoukoille. Ja voin kyllä todeta rehellisesti että aina ja joka kerta se yleisön edessä esiintyminen jännittää, varsinkin jos yleisönä on tuntemattomia ihmisiä. Tätä on usein tullut pohdittua ja oikeastaan lopputulema on aina se että esiintymisjännitys kuuluu asiaan. Ilman sitä ei vain pysty parhaaseen suoritukseen.
14.5.2014.... Siekkilän koulun sali. Yli puoli tuntia tapahtuman alkuun. Silti paikalla on väkeä jo vähintäänkin riittävästi. Agendassa oli lämmittelyä ja paikkojen avaamista, edessä oli joka tapauksessa suoritus jota varten täytyi lämmitellä paikat kunnolla. Muistissa oli tammikuun vyökoe, jossa käytiin perusteellisesti läpi kaikki tekniikat ja siltä pohjalta lähdettiin nytkin kuvioihin mukaan. Ison kynnys oli nyt jo ylitetty, eli "oma itsensä". Itsehän sitä helposti rakentaa kynnyksiä ja pyrkimystä pysyä mukavuusalueella. Oma keinoni purkaa näitä keinotekoisia esteitä on treenata lisää ja lisää, niin kauan että itse huomaa eroja. Jos ei muualla niin ainakin omissa suorituksissa muiden suorituksiin verrattuna. Tosin tässä kohdalla on pakko sanoa että en vertaile. Vertailen omaa suoritusta aikaisempaan suoritukseeni ja sitä kautta tietysti tulee helposti henkilökohtaista sokeutta omaan tekemiseen.
Perustekniikkasarja oli hallinnassa. Vielä siinä muutamassa kohdassa oli ja on hiomista, paljonkin. Siis hiomista oman muistin suhteen että saa kaiken sujuvaksi. Liikesarjat, 1 ja 2. Molemmat mukana vyökokeessa vaikka varsinaisiin vaatimuksiin kuuluikin liikesarja 2. Joka tapauksessa pidän itse henkilökohtaisena periaatteena sitä että hallitsen kaiken mitä tähän saakka on opetettu ja kuuluu vyökoevaatimuksiin. Katsotaan miten kauan saan pidettyä kiinni periaatteestani. Tähän saakka ongelmia ei ole ollut. Paritekniikka sujui kanssa, muutosta keltaisen vaatimuksiin ei ollut hirmuisesti. Toki tietenkin tekniikan piti olla sulavampaa kuin keltaisessa vyössä.
Kynttilän sammutus on tuntunut olevan monelle se tiukka paikka. Luottavaisena kynttilän eteen ja naps kops, liekki sammuksiin. Siinähän se sitten olikin, paitsi se viimeinen pieni yllätys eli kestävyysvaatimus määritellyissä puolustus/suoritusasennoissa. Määräaika ei ollut hirmuisen paha, joten sekin sujui kuten piti.
Havaintona tietysti voisi sen vielä kirjoitella että periaatteessa vihreän vyön vaatimukset olivat jo kanssa hallussa, joten ehkä sitäkin olisi voinut kokeilla mikäli se sääntöjen puitteissa olisi ollut mahdollista. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle, nyt on sitten hyvä treenata kohti seuraavaa vyöarvoa kesän aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti