Harvinainen tilanne. Olen päässyt vetämään viimeisen kahden kuukauden aikana harjoituksia. Tästä onkin muodostunut nyt erittäin mielenkiintoista tekemistä. Joskus aikoinaan tuli vedettyä treenejä karatessa, sekä yleisryhmälle että ennen kaikkea junioreille jotka tunnetusti ovat erittäin vaativaa asiakaskuntaa. Silloin vetäminen oli rutiinia ja siihen samaan mielentilaan tai rutiiniin en halua enää palata. Mitä tarkoitan rutiinilla? Kaavaaista treenien vetoa ilman lyhyen ja pidemmän aikavälin tavoitetta siitä että mihin harjoituksilla pyritään. Tästä päästäisiin helposti siihen perusasiaan että harrastamisessakin on oltava jonkinlaisia tavoitteita mutta käsitellään sitä ehkä jossain toisessa tekstissä.
Ensimmäisenä tulee tietenkin miettiä selkeästi harjoituksen painopiste: tekniikkaa, uuden oppimista vai kenties edellytysten vahvistamista lihaskunnon kautta? Asiat kylläkään eivät koskaan ole mustavalkoisia vaan kyse on enemmänkin siitä että millaisen balanssin vetäjä saa aikaan harjoituksen kokonaisuudesta. Kehittymistä voi tapahtua monilla eri osa-alueillta: lihaskunto, tasapaino, nopeus, ketteryys, tekniikka... pelkästään lyhyellä pohdinnalla. Tällöin tietysti tulee ensimmäisenä mieleen se että myös alkulämmittelyllä on merkitystä. Tietenkin on, onhan se ihan selvä että jo alkulämmittelytavoilla pystyy helposti joko tuhoamaan loppuharjoitusten osuudet tai vahvistamaan niitä. Näitä asioita on aina hyvä pohtia. SItten on tietysti myös se että miten pidetään mielenkiinto vielä yllä. Eli treenien monipuolisuus ja sisältö vaikuttaa ehdottomasti myös osallistujakunnan osallistumishalukkuuteen, sekä hetkellisesti että myös pidemmässä aikavälissä. Jos toistuvaa treeniä tulee jatkuvasti ei motivaatio voi kasvaa. Ei vetäjällä eikä myöskään harjoittelijoilla. Sama pätee myös yksilölajeihin. Rakkaus lajeja kohtaan ei kestä jos niillä ei ole mitään uutta tarjottavaa harrastajalle.
Treenien osalta totean oikeastaan sen että pidän treenien vetämisestä, mutta sellaiseen vetokuvioon en enää haluaisi missä olen kiinni joka ikinen viikonloppu neljä puoli tuntia ilman vuorottelumahdollisuuksia.
Mitä sitten tulee harjoitusten sisältöön, niin oma harhainen haavekuvani on että joskus olisi mahdollisuus teemoittaa vahvemmin kaksiviikkois- tai kuukausitasolla treenejä siten että esim yhdellä jaksolla olisi selkeä kertausjakso jolloin ei opetella uutta. Jokin jakso voisi olla sitten esimerkiksi aseetonta kamppailua ja joku jakso esimerkiksi puhtaasti vyökoevalmennusta jossa opetetaan sitten ne uudet asiat ja kerrataan vyökoevaatimuksia. Teema taas tarkoitaa sitä että kaikille vetäjille olisi kerrottu silloin harjoitusten painopisteet ilman arpomista ja vetäjät ottaisivat ko. teemat huomioon omissa treeneissään koska 100% kattavuuteen ei tietenkään ikinä päästä. Mutta taustateemana tällainen ohjaava kuvio voisi olla ihan toimivakin :) ja kommenttina että nykyisissä harjoituksissa ei ole mitään vikaa. Ainahan sitä vaan on jotain jatkoajatuksia nykyisiin kuvioihin :)
Rentoa treenienvetoa ja täytyy nyt sitten jatkossa katsella sitäkin että pystyy itse enemmän tekemään siinä mukana. Vetäjälläkin täytyy aina olla oikeus treenaamiseen ja myös motivaatiota treenaamiseen. Ei voi ohjata ja opettaa jos ei itse harjoittele ja ylläpidä taitoja. Tällä lauseella viittaan omaan menneisyyteeni jossa pelkästään ohjasin ilman omaa henkilökohtaista harjoittelua.
Tällaisia pohdintoja tällä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti