Jos kuvitellaan pahinta vastustajaasi, niin kuka se on? Kuka/mikä on isoin este kehityksellesi?
Kyllä se vain ihan fakta on että sinä itse, oma mielesi. Viikonloppuna oli tarjolla todellista mielenhallintaa. Siis ei mitään yliluonnollisia kuvioita vaan erittäin taidokkaasti ja hyvällä periaatteella vedetty treeni. Treenien rasitustaso oli extreme ja tavoitteena "mennä yli rajojen". Peruskamppailija asettaa itselleen rajoja joita tietoisesti tai tiedostamatta noudattelee. Nyt tavoiteena oli hallita omaa mieltä ja osoittaa että fyysisten ja henkisten rajojen yli voi mennä. Kyseessä oli 130% teholla vedetty treeni, vähintään.
Mitä sitten treeneistä jäi käteen? Vanha tuttu juttu ainakin: kun olet liian väsynyt kävelemään, juokse. Kuulostaa tyhmältä mutta toimii. Ihminen toimii niin että rasitusta vaihtamalla pystyy antamaan jälleen lisää vaikka olisikin ihan lopussa. Lisäksi yksi tärkeimpiä oppeja oli se että mieli on rajoite, ei fysiikka. Fysiikkaa voi kuormittaa lisää ja lisää, vaikka sitä jo olisikin sillä tasolla että vastaanottokykyä ei enää ole. Merkittävimpiin havaintoihin kuuluu lisäksi se että esimerkin voima saa jaksamaan. On hankala olla itselleen esimerkki jos treenaa itsekseen, mutta ohjatuissa treeneissä esimerkkinä voi olla ja siivittää treenaajat uudelle levelille.
Kyseessä siis oli todellinen High Intencity Intervar training, HIIT. Lajiteknisesti toteutettuna. Ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen valui hiki ja syke ei laskenut koko 1,5h aikana missään vaiheessa. Hapoilla oltiin ja silti suoritus jatkui. Se on oman itsensä voittamista: jatkaa silloin kun tuntuu että on vain pakko lopettaa. Siinä kohdalla kannattaa puristaa vielä hivenen lisää. Se kehittää jokaisella osa-alueella. Ja niin sitä painettiin, tuntui että ei ole enää tehoa mutta sieltä sitä vain löytyi lisää kun puristi ihan loppuun saakka.
Aiemmin päivällä olin käynyt 1h20 minuuttia koiralenkillä (osa hölkäten) ja 1 h15min lumityöt nuoskalumella. Treeneihin lähtiessä oli olo sellainen kuin normaalisti on treenien jälkeen. Lähtökohdat olivat siis kohtuullisen "heikot". Lisäksi edellisen viikon treeneissä oli rasitustaso korkeahko ja jopa kovahko, eli palautumistakaan ei ollut ehtinyt tapahtua vielä kunnolla.
Silti sitä vain jaksoi ja pystyi tekemään vaaditun. Ei ehkä ihan tyylipuhtaasti ja parhaalla suoritustasolla, mutta silti kaikkensa antaen. Illalla oli sitten mukava huomata avantouinnin jälkeen että jopa pelkkä paikallaan olo oli melkein liian raskasta keholle. Seisoessa oli rasituksesta johtuvaa lihasvärinää jaloissa ja käsissä. Palautumisjuoma kehiin (normaalista poiketen) ja seuraavana aamuna oli ainoastaan pieniä merkkejä lihaskivuista. Toki ihan selvänä oli se että ne hiipivät sitten päivän mittaan konttorituolissa istuen.
Treeneistä voisi vielä kommentoida sen että ne olivat lihaksistoa avaava kokemus. Myös eräänlainen mielenavarrus siinä tuli kun tajunnan rajamailla takoo edelleen iskusarjoja eteenpäin ja mielenhallinnalla pitää vatsalaukun sisällön sisällä. Harrastajakaverin sanoin: "Mielenhallintaa on sekin että saa pidettyä oksennuksen sisällä."
Onko sitten tarpeen mennä kovaa? Ehdottomasti on. Kehittyminen edellyttää myös sitä että mennään aivan rajoille, jopa reilusti ylikin. On myös sitten hetkiä sille että mennään hitaampaa ja keskitytään tekniikkaan kevyiden harjoitusten merkeissä.
Hyvä olo siitä jäi. Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti