Pieni tauko blogin kirjoittamisessa... mitäs kaikkea onkaan tapahtunut sillä välin?
Omat "vammat" ainakin ovat parantuneet. Nilkka on vielä kosketusarka ulkosyrjän puolelta. Onneksi tämä ei kuitenkaan estä harjoitteluja koska fyysinen rasitus ei tuota kipuja. Apteekkikeikkahan tästäkin tuli ja piti investoida nilkkatukeen. Ei ollut kyllä mikään huono ostos todellakaan. Polvi parani kahdessa päivässä ilman polvitukea. Miksi ilman polvitukea? No, nyt on treenaamisen seurauksena käynyt niin että polven tukilihaksisto on paksuuntunut niin että polvituet kiristävät ihan törkeästi. Aikaisemmin ne menivät heittämällä, nyt on pakko investoida XL-XXL kokoiseen polvitukeen. Kehityssuunta on ok, kun kuitenkin tuntuu olevan lihasta kaikki.
Kevään harjoituksissa on ollut hieman yleisökatoa. Vapaavuoroilla en muista milloin viimeksi olisi ollut lähellekään maksimimäärää harjoittelijoita. Eiliset maajoukkueharjoitukset jäivät kanssa vähän kevyeksi johtuen siitä että osallistujia oli vain kaksi. Tämä aiheutti pientä pohdintaa siitä että miksi käyntimäärät ovat olleet laskussa. Kevät ja kiireet? Siivous ja sairastumiset? Motivaation puute ja muut menot?
Erityisesti lähestyvien vyökokeiden tilanne huolestuttaa henkilökohtaisesti. Eihän minun niistä pitäisi ottaa painetta mutta otanpa ihan vain omasta näkökulmasta. Ja miksi tai mistä syystä otan? Seurassa on verrattain vähän harrastajia. marginaalilaji siis jostain kumman syystä. Johtuuko se siitä että lajin brändäys on vielä vähän kesken ja yleinen mielikuva muodostumatta? Vai siitä että kaikki kamppailulajit mielletään helposti "nakkikiokijono"-hommiksi väärin perustein ja sitä kautta hyvää liikuntaa ja mahdollisesti itsepuolustustaitoja jää herkästi oppimatta? Onhan se niinkin että hankalahan se on oikeasti lähteä treenisalille peruskurssille jos siellä on kaksi-kolmekymmentä vuotta itseä nuorempia ihmisiä. Todellisuudessa hankalampi on tulla mukaan jos tulee "kesken kauden". Silloin muut ovat jo parhaimmillaan treenanneet syys- ja kevätkauden ja kunto on jo noussut ropisten.
Asia karkasi nyt ehkä vähän sivusuuntaan, mutta siis kyse oli vyökokeista. Kokeisiin ei kannata osallistua jos ei ole tekniikat, liikesarjat, veto-tupetussarjat ja paritekniikka hallussa. Ongelmaksi tämä muodostuu jos tullaan kokeilemaan että tuleeko vyö. Tekniikat on mahdollisuus vielä ainakin alemmilla vöillä omaksua vyökokeeseen riittävälle tasolle parissa viikossa, hiomalla juuri sitä vyökoevaatimuksen tekniikkaa. Siinä mielessä ehkä hätää ei ole, mutta treenaaminen on syytä kuitenkin aloittaa nopeasti. Huoli kohdistuu nyt ehkä enemmänkin siihen että tuleeko vyökokeeseen riittävästi porukkaa ja omasta peruskurssiryhmästä väkeä.
Osallistumisesta olen huolissani siksi että marginaalilajeissa harrastajamäärän lasku johtaa siihen että saman tasoisia samalla vyöarvolla olevia on vähemmän. Se vie harrastusmotivaatiota jos joutuu tahkoamaan itsekseen salilla ja ei ole ketään kenen kanssa kommunikoida, koeponnistaa ja treenata samaa tekniikkaa. Puhtaasti siis itsekäs lähestymiskulma: oman harrastamisen mahdollisuudet heikkenee jos väkeä ei ole sparraamassa. Väen puute tuottaa myös omaan harrastamiseen haasteita. Motivaation on oltava terästä jotta jaksaa ja harrastus ei lopu.
Tässäpä ajatuksia taas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti