Sitähän se eilinen ilmoitus tietenkin oli. En ole lopettamassa tietenkään. Harhauskoinen harhautunut ei lähde mihinkään kamppailulajien piiristä, korkeintaan sinkkiarkussa tai mustassa säkissä :) Älkää siis olko huolissanne, harrastaminen tietenkin jatkuu edelleen. Raajojen katkeilu saattaa aiheuttaa tilanteeseen muutosta mutta maksimissaan pientä taukoa harrastamiseen.
Kuitenkin aprillipäivä sai hetkeksi pohtimaan lopettamisen syitä ja yleensäkin omaa harrastamista kokonaisuutena. Tulin siihen tulokseen että vaikka vammoja on ollut niin ne eivät ole johtuneet pelkästään kamppailulajeista vaan enemmänkin oheistoiminnasta. Harrastustoiminta on nykyään ammattimaistunut paljon koulutusten kautta ja mikäli olet saanut onnekkaasti osaavan ohjaajan joka osaa sparrata ja muuttaa treenien ohjelmaa ikärakenteen/osallistujien mukaan on tiedossa vuosia hyvälaatuista liikuntaa.
Liikkumattomuus on huono asia. Siinä voi oikeasti päätyä sellaiseen kuntoon jossa normaali arkielämä voi aiheuttaa rasitusvammoja ja tuottaa kiputiloja. Liike tottakai rasittaa kehoa ja lihaksistoa. Muta liikkeestä voi aina tinkiä jos alkaa mennä rasitusvammojen puolelle. Yritäpä keventää normaalia arkielämää, se ei onnistukaan niin helposti. Kropan saa hajalle kotisohvalla ja silloin ollaankin jo niin pohjalla että kuilua on mahdoton nousta. Liike, liikunta ja toiminta kativoi, vahvistaa ja auttaa arkipäivän haasteissa.
Moraalisaarna päättyy tähän. Totean vain että proteiinin lisääminen omaan ruokavalioon ja harjoitusohjelman muutos on tuottanut t-paitoihin kiristävää tunnetta. Ei vatsan kohdalle vaan selkään, yläkroppaan ja hihansuihin. :) Eli juurikin niihin oikeisiin paikkoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti