4.9.2013. Työpäivä meni nopeasti. Suhtautuminen illalla oleviin treeneihin vaihteli huomattavasti päivän aikana. Miten jokin asia jota ei tunne voikaan tuottaa ajatuksia sekä epäilyksiä. Onhan se vaikeaa hypätä pois mukavuusalueeltaan kohti tuntematonta. Kynnys oli iso. Täytyy jossain vaiheessa blogia tarkemmin kirjoitella tästä..
Siirryin harjoittelupaikalle ilman tietoa tulevasta. Ensimmäinen henkilö keneen törmäsin, oli seuran pääohjaaja. Seuraavana törmäsin Ensimmäinen havainto oli että salissa oli yllättävänä vähän väkeä. Aikoinaan muiden kamppailulajien peruskursseilla oli ensimmäisissä harjoituksissa helposti 30-40 henkeä joista sitten pikkuhiljaa muovautui peruskurssin osallistujat nk. valintojen kautta. Suurin osa vain jätti tulematta kokeilujaksojen jälkeen, viimeistään siinä vaiheessa kun harjoitusvälineiden hankintaa aloitettiin. Kuulin jälkikäteen paljon uutta asiaan liittyen: kamppailulajien jäsenmäärät peruskursseilla ovat olleet laskussa. Harrastajamäärät yleensäkin ovat laskeneet jonkin verran viimeisen 15 vuoden aikana.
Huomioni kohdistui heti alussa harjoitusasuun. Se on musta, joka tietysti säväyttää kun on tottunut enemmänkin valkoisiin harjoitusasuihin. Lisäksi vetäjillä oli erivärisiä asuja jotka muuttuvat aina DAN-arvon mukaan. Isoin asia mihin kiinnitti heti alusta alkaen huomiota oli harjoitusasujen lisäksi replica, eli jäljitelmämiekka. Miekka on siis jäljitelmä pelkästään siltä osin että siinä terä on tehty alumiinista, teräksen sijaan. Eikä se ole terävä. Kyllä se paperia leikkaa lajiharjoitteissa, mutta paperia pystyy leikkaamaan myös täysin tylpällä puumiekalla jos on tekniikka kohdallaan.
Alkulämmön jälkeen tutustuttiin vetäjän ohjaamana harjoitteluvälineisiin, Mokgum eli puumiekka oli ensimmäinen jonka käteen sai. Seuralla tuntui olevan heti alusta alkaen riittävä välinearsenaali ja ensimmäisiä harjoituksia vedettiinkin sitten lainavälineillä.
Hikeä…. puuskuttelua…. keho ei meinaa vastata siihen tahtiin kuin mieli tekisi…. henki ei tahdo välillä kulkea… kainalot kostuvat ja otsalla valuu vesi. Nesteet virtaavat ja olo on kuin ei saisi happea. Lihakset ihmettelevät tätä uutta Ihmettelyä…. mihin on kadonnut se aikaisempi nopeusnopeus? Entä voimat? Ja miksi lihakset tuntuvat ottavan vastaan? Joskus aikoinaan joitain vuosia sitten tuli liikuttua kuin vuorikauris. Nopeutta oli ja samoin ketteryyttä, notkeudesta puhumattakaan. Ei silloinkaan huipulla ollut, mutta rehellisesti voi sanoa että iskut olivat sellaisia joita ei ihan perusjantteri saa väisteltyä. Oikeastaan kun tarkemmin pohtii niin muistaa sen että kolmenkympin tietämissä sitä havaitsi että oli harjoittelua jäänyt liikaa taakse. Voimalla ei tee oikeastaan mitään jos siihen ei liity nopeutta samalla. Harrastelin vuosia sitten säkin takomista. Mielikuvaharjoitteilla ja fyysisillä suoritteilla oli valtava ero, melkein iski masennus kun yritti reagoida säkkiin nopeasti samalla pistäen tiukasti kuin ampiainen. Heijarit olivat melkoisia ja pistivät säkkiä liikkeelle, mutta mitään käytännön hyötyä niistä ei ollut kun ne olisi saanut väistettyä helpostikin.
No, takaisin haroituksiin. Ei muistella menneitä sen enempää. Hetkessä siis huomasi että tiettyjä liikkeitä ei vain ole tullut tehtyä riittävästi. Korsetti kiristyi, lihakset menivät hapoille todella herkästi ja voimaa puuttui. Lisäksi toistot tuntuivat todella nopeasti verottavan lihasten voimavaroja. Kestävyyttä siis ei vain ollut, vaikka sitä nimen omaan olisi tarvittu. Nopeuskestävyyttä. Lisäksi ehkä se merkittävin kuluttava asia oli että esimerkiksi miekan iskuissa suoritus oli aikamoista jäkittämistä. Siis ihan rehellisesti sanoen lihaksilla pyrki korvaamaan puuttuvaa voimaa ja nopeutta, joka tuli tehtyä rentouden kustannuksella. Tähän auttoi jatkossa sitten kaksi asiaa: rentoutuminen (lihasrentouden hakeminen suoritukseen) ja tekniikan harjoittelu.
Ensimmäisten harjoitusten jälkeen seuraavana aamuna oli kummallinen tunne. Kuin tuntisi kehostaan jokaisen pienen lihaksen. Kipuja ei ollut juurikaan jos mukaan ei lasketa vatsalihaksia. Tuntemus oli ehkä enemmänkin lihasväsymystä. Jollain tapaa alkoi tuntua siltä että “korsetti” kiristyy pikkuhiljaa. Tämä tunne vain vahvistui myöhempien harjoitusten myötä. Korsetilla tarkoitan keskikroppaa. Keskikroppa oli itsellä tukilihaksineen ja syvine lihaksineen heikoimmassa kunnossa. Sitä ei juurikaan saa kuntoon kävelyllä, vaan lihaskunto edellyttää aktiivisia ja monipuolisia liikkeitä joilla herätellään lihakset.
Ensimmäisten harjoitusten lopputuloksena voi sanoa suoraan että uskomattoman painavalta tuntui se puumiekkakin. Tunnelmaa ehkä hieman latiste se kun lisäksi kerrottiin että sen paino on oikeasta n. neljäsosa. Toki selväksi tehtiin heti että terävällä miekalla harjoittelu on sallittua vasta DAN-arvoilla (musta vyö). Paino oli sellainen että se tuntui melkein kuusi viikkoa harjoituksissa vielä kädessä, varsinkin kyynärpään nivelen ympärillä olevissa lihaksissa. Ensimmäisissä harjoituksissa syttyi jonkinlainen palo lajiin. Tämä oli uutta ja upeaa. tavoiteasetanta jäi tästä puuttumaan, ja siihen en kyllä palaa ainakaan julkisesti. Henkilökohtaisia tavoitteita tietenkin aina on mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti